Minttuliekki
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Tassutin hajamielisesti kauas siintävällä nummella, joka oli lumivaipan peitossa. Oloni oli jotenkin tyhjä. Minulla ei ollut oikein ketään läheisiä ystäviä vielä uudessa klaanissa. Totta kai tunsin jokaisen, niin kuin kuuluikin, mutta en tuntenut sen syvempää sidettä vielä kehenkään.
Välillä mieleeni hiipi ajatus siitä, oliko kaikki tämä tosiaan ollut elämäni jättämisen arvoista. En pitänyt ajatuksen tavasta hiippailla mieleeni viljelemään epävarmuutta, sillä tiesin, että Tähtiklaanin pelastaminen oli ollut elintärkeää.
Olin vielä niin kovin nuori ja silti minulle oli annettu suuri vastuu. Kyllä minä selvisin varapäällikön tehtävistä hyvin, mutta välillä minusta tuntui siltä, että haluaisin joskus tehdä edes jotain vastuutonta. Olinko heittänyt nuoruuteni hukkaan ottamalla varapäällikön paikan vastaan? Asema tuntui kuitenkin, kuin luodulta minulle, mutta minusta tuntui, että se kielsi minulta kaiken vastuuttomuuden. Halusin tehdä jotain adrenaliiniryöpyn nostattavaa, sellaista mikä saisi minut tuntemaan olevani elossa.
Turhauduin entisestään epäkiitollisista ajatuksistani. En minä ollut onneton, vaikka siltä mielessäni kaikuva valitus kuulostikin. Nyt pitäisi vaan ryhdistäytyä ja lopettaa huolehtiminen. Ei kaikkien varapäällikköjen tarvitsisi olla täydellisiä, vaikka siltä välillä tuntuikin.
Ravistin päätäni. Huomasin ajelehtineeni Kuolonklaanin ja Eloklaanin väliselle rajalle. Päätin, että en antaisi koko retken olla turha, vaan samalla tarkistaisin osan rajasta. Osaan minäkin olla vastuullinen. Tassutin rajaa pitkin samalla pensaita nuuhkien. Kuonooni leijui erittäin vahva Kuolonklaanin tuoksu, joka merkitsi sitä, että rajat oli merkattu lähiaikoina. Sitten tavoitin muita tuoreemman, tuulen mukana lehahtavan tuoksun, joka nosti korvani tarkkaavaisen innokkaasti pystyyn. Pääni alkoi pyöriä etsien tuttua kirkkaanruskeaa hahmoa, jonka näkemistä olin kaivannut niin kovasti.
“Pähkinäkorva? Oletko täällä?” naukaisin aivan hiljaa ilmoille. Seisoin hieman omituisessa asennossa jokainen lihakseni jännittyneenä ja toivo tummansinisissä silmissäni loistaen. Olin valmistautunut siihen, että luokseni ennättäisi joku muu ja näyttäisin taisteluvalmiilta, sillä en halunnut antaa heikkoa kuvaa Eloklaanista. Toivoin, että nenäni ei pettänyt minua ja Pähkinäkorva olisi yksin. Nyt olisi aika selvittää väliimme punottu suuri vatukkamuuri, jotta asiat voisivat palata entiselleen. Oli puhuttava asiat läpi.
//Pähkinä?
300 sanaa
