Minttuliekki
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Tassutin käpälien tallomaa polkua pitkin kohti Kuolonklaanin rajaa. Ilma oli öisen viileä ja satunnaiset korret nuokkuivat kastepisaroiden painosta. En kiirehtinyt eteenpäin, sillä olin lähtenyt tarpeettoman aikaisin vaeltamaan kohti minun ja Pähkinäkorvan tapaamispaikkaa.
Vilkaisin taivaalle ja huomasin omaavani vielä jonkin verran aikaa. Kurvasin vähemmän käytetylle polulle, joka oli painautunut nummimaahan himmeästi. Se oli kiertotie ja parempi, kuin mennä odottelemaan Kuolonklaanin rajalle. Se oli liian riskialtista. Kuka vain Kuolonklaanilainen voisi kulkea siitä ohi käydessään yökävelyllä. Enkä ollut enää edes tietoinen klaanin partiointiaikataulusta, joten aina oli mahdollisuus törmätä partioon.
Mietin kulunutta päivää ja sen arkisuutta. Tavallaan pidin rutiininomaisesta arjesta, mutta samaan aikaan halusin kokea satunnaisesti jotain sykähdyttävää ja adrenaliinia nostattavaa – mutta en sillä tavalla, kuin Kuolonklaanin leirissä.
Ravistin päätäni. Ajatukseni karkailivat edelleen isäni suunnalle. Olin varma, etten saisi sitä mielestäni ennen, kuin olisin saanut puhua Punatähdelle. Jokin minussa halusi saada sen vanhan kuvan isästäni takaisin, jonka olin omannut elämäni alusta saakka siihen päivään asti, kunnes hän tappoi Karhumyrskyn. Se oli typerää. Silloin eläisin vain valheessa.
En tuntenut sympatiaa Karhumyrskyä kohtaan sitten lainkaan, mutta mielestäni karkotus olisi toiminut paremmin, kuin lähettää hänet Pimeyden metsän tielle – tai minne hän ikinä menikään. Hän olisi saanut tilaisuuden alkaa katua tekojaan, vaikka se olikin erittäin epätodennäköistä. Kissat ansaitsivat aina tiettyyn pisteeseen asti toisen mahdollisuuden. Karhumyrskyn tapaus kylläkin lähenteli sitä pistettä.
Valpastuin, kun huomasin saapuvani lähelle rajaa. Tuuli toi Kuolonklaanilaisten tuoksua vahvana sen yli, josta päättelin partion jo kulkeneen. Tassutin rajalinjan mukaisesti kohti paikkaa, jossa yleensä tapasimme, mutta matkalle ilmestyikin mutka. Rajan tunttumassa oli kissa. Pimeään yöhön sulautuva viekkaan näköinen Pimentovarjo.
Sydämeni jätti muutaman lyönnin välistä silkasta yllätyksestä.
“Tervehdys”, sanoin melko tyynesti, vaikka samalla ajatuksiani varjosti ajatus Pähkinäkorvan saapumisesta tilanteen keskelle aivan yllättäen. Tarkastelin Pimentovarjoa päästä varpaisiin. Hän vaikutti odottavan jotain tai tarkemmin jotakuta.
“Saanko kysyä, mitä sinä olet tekemässä?” kysyin mahdollisimman asiallisesti. Kyllähän nyt klaanin varapäällikön piti tietää, miksi vieraan klaanin kissa norkoili yhteisellä rajalla. Oli minun tehtäväni pitää klaani tietoisena mahdollisista uhista ja huoli siitä, ettei Kuolonklaanilaiset jatkuvasti oleskelisi aivan rajan tuntumassa. Ja jos joku niin jälkimmäinen osa lauseestani oli tahattoman ironinen.
//Pimento? Sori vähän tönkkö xd
335 sanaa
