Minttuliekki
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Nyökkäsin ja katsahdin Mesitähteen vielä rohkaisevasti.
“Päätöksillä ei ole kiire, muista se. Mieti vain niin kauan kuin on tarvis ja olen varma, että löydät oikean ratkaisun. Minä uskon sinuun Mesitähti. Voit tulla pyytämään minua juttelemaan jos sinusta tuntuu joskus siltä, että haluat puhua. Olen sinun tukenasi aina”, sanoin. Mesitähti nosti vieläkin haikeuden täyttämän katseensa ja hymyili minulle antaen haikeuden sileän pinnan säröttyä hetkeksi näyttäen pienen pilkahduksen sitä tällä hetkellä syvälle haudattua iloa.
Nousin ylös tassuilleni ja Mesitähti teki samoin. Kummankaan ei tarvinnut sanoa mitään tietääkseen, että keskusteluhetkemme olisi nyt päätyttävä, koska asemamme vaativat sitä. Siinä sanattomassa yhteydessä oli jotain erityistä – tai ainakin minä pidin sitä erityislaatuisena. Sellaisena, jota en ollut kokenut kenenkään muun kanssa. Sillä hetkellä ymmärsin, että pidin Mesitähteä yhtenä parhaista ystävistäni. En tiennyt koska suhteemme oli kasvanut niin vahvaksi mitä se oli. Se oli kuin siemen, joka seuraavana aamuna oli jo upea suuriterälehtinen kukka, joka oli kasvanut kuin taikaiskusta kun kukaan ei ollut näkemässä.
Sitten me vaihdoimme lyhyet hyvästit ja suuntasimme molemmat kohti omia askareitamme. Minä hymyilin, sillä mielessäni kaikui yhä Mesitähden sanat. “Tähtiklaani teki oikean valinnan suhteesi.” Ja se kätkettynä sydämeeni suuntasin tehtäviini aivan uudenlaisella tarmolla, ja hetkeksi unohtaen kaiken mieltäni piinanneen tuskan.
“Minulle ilmoitettiin juuri, että klaanissa on todettu viheryskää”, Mesitähti sanoi vakavasti. Silloin sydämeni jätti yhden lyönnin välistä. Olin kuullut paljon varoittelua viheryskästä läpi elämäni, mutta en vielä koskaan ollut törmännyt oikeasti sellaiseen tapaukseen. Uusi tilanne sai minut jännittymään.
“Kenellä se on?” kysyin turhankin terävästi. Minusta tuntui, että minun olisi tehtävä kaikkeni nyt hädän hetkellä klaanimme hyväksi ja jotta pääsisin siihen olotilaan, minun olisi suljettava kaikki muu ympäriltäni. Keskittyä ainostaan klaaniin ja sen hyvinvointiin ja sysätä mikä tahansa ylimääräinen ympäriltäni. Se oli ehkä vähän paha tapani, sillä silloin kun päädyin tällaisen määrätietoisuuden valtaan, saatoin huomaamattani sivuuttaa sosiaaliset suhteeni. Ehkä se oli yksi ongelma, jonka takia minulla oli ollut vaikeuksia luoda ystävyyssuhteita Eloklaanissa.
“Ainakin Pohjapennulla, Korppisiivellä ja Hiilihampaalla”, Mesitähti sanoi. Hiilihammas ja Korppisiipi. Sydämeni alkoi takoa rinnassani entistä kovempaa. Luimistin korviani hetkeksi ja sitten sysäsin tunteeni taka-alalle. Minun täytyisi ajatella tilannetta objektiivisesti.
“Sen lisäksi Lauhalaukalla ja Utusielulla on nuhan oireita. Liljatuuli sanoi kuitenkin, että on todennäköistä, että hekin ovat saaneet viheryskätartunnan.”
Nyökkäsin.
“Mitä me teemme seuraavaksi? Pitää varmaan yrittää selvittää keiden kanssa sairastuneet ovat olleet tekemisissä?” kysyin odottaen tarkempia ohjeita päälliköltä. Kohensin ryhtiäni ja yritin saada mieleni selkeäksi ja karistaa kaiken ylimääräisen mielestäni ikään kuin valmistautuen juoksukilpaan viheryskää vastaan. Ja kaikesta huolimatta ystävieni nimet kummittelivat äänekkäinä mielessäni.
//Mesi? Toivotavasti en hitannu Mettä liikaa ja en ollu ihan perillä tosta viheryskä epidemiasta nii toivottavasti en kirjottanu mitää väärin :’D
401 sanaa
