Mirri
Hellä oli kasvanut kuluneiden kuiden aikana valtavasti eikä minun tarvinnut kuin silmiäni räpäyttää, kun hän oli jo tarpeeksi vanha luokittuakseen nuoreksi kissaksi eikä enää pennuksi. Katselin silmät säihkyen, kun siro kiiltäväturkkinen nuorukaiseni loikki toista kujakissaa auttamaan.
Naaraalla oli aivan ihana luonne, mutta en voinut olla pelkäämättä muiden käyttävän tämän hellää huolenpitoa hyväkseen. Kiersin häntäni käpälilleni ja katselin nuoren kissan puuhia.
“Emo, voitko tulla auttamaan?” Hellä huikkasi minua kohti ja pomppasin heti käpälilleni. Hellä näytti askartelevan Keijon makuusijaa pehmeämmäksi.
Lihava kolli katseli vierestä päätään hiukan kallistaen. Pidättelin huokaustani ja ryhdyin tuumasta toimeen. Kaksin makuusijan laittaminen onnistui paremmin ja pian se olikin jo hienosti kasattu.
“Kiitoksia”, tummanruskea kolli naukui asettuessaan uudistetulle makuusijalleen. Hellä katsahti minuun silmät kimmeltäen. Sillä hetkellä tiesin miksi olin naarasta rynnännyt auttamaan. Tekisin mitä vain toisen puolesta. Tälläistä rakkautta en ollut koskaan kokenut toista kissaa kohden, oli kuin vanhempieni jättämä tyhjä tila olisi vihdoin tullut täyteen Hellän astuessa kuvioihin.
