Mirri
“Hän ei ollut onnellinen täällä. Ehkä…” ääneni murtui ennen kuin ehdin edes sanoa, että Roihu saattoi toivoa ettei palaisi yhteisöön enää. Ehkä hän oli päässyt pakoon tavalla, joka oli kaikista vaarattomin hänelle itselleen. Naaraalla kuitenkin oli kokemusta kaksijalkojen kanssa toimimisesta, joten hän ei olisi ihan pulassa.
“Kyllä hän tulee takaisin. Olen varma, ettei Roihu jättäisi sinua”, Laku naukui katsahtaen silmiini myötätuntoisesti. Kolli kuitenkin kääntyi taas nopeasti jäljittämään ystäväni hajua. Minä vain istahdin maahan huokaisten.
“Turha meidän on yrittää etsiä”, nyyhkäisin ja nuolaisin rintaani hermostuneena. En halunnut alkaa pillittämään Lakun edessä, mutta kurkkua kuristava tunne enteili kyyneleitä. Laku pysähtyi ja kääntyi. Hän tassutti luokseni yhden kaksijalkojen pesän seinän vierelle kauemmas ukkospolusta ja istahti sitten itsekin alas.
“Sipuli ja Pippuri… minun vanhempani. Kaksijalkamme veivät heidät, kun pesässämme syttyi tulipalo. En ehtinyt mukaan samaan kyytiin ja niinpä jäin sitten vanhaan kaksijalkalaan, aivan yksin”, kerroin, “Silloin tapasin Roihun. Ilman häntä olisin ihan varmasti kuollut.”
En ollut varma, miksi halusin jakaa asian Lakun kanssa, mutta jollain tapaa se tuntui samaan aikaan helpottavan ja pahentavan oloani. Viiltävä menetyksen kipu tuntui pilkkovan minusta osia samalla, kun taakka nousi lavoiltani.
//Laku?
