Mirri
Nappasimme Kuiskeen kanssa mukaamme yhdestä roskapöntöstä löytyneen lihakimpaleen. Kuiske oli epäillyt sen olevan myrkytetty, mutta Kujakissayhteisö oli aina saalistanut tällä tavoin, joten uskalsin väittää vastaan. Lopulta kolli myöntyi ja lähti kantamaan palaa suussaan.
“Mihin haluat jatkaa?” kysyin, mutta en odottanut Kuiskeelta sanallista vastausta. Yllätyksekseni hän kuitenkin laski lihakimpaleen ja avasi suunsa.
“Voimmeko jatkaa metsää kohti?” hän kysyi varovaisesti. Nyökkäsin ja pohdin hetken. Ei olisi järkeä viedä lihakimpaletta mukanamme. Ehkä voisimme jättää sen matkan varrelle ja poimia mukaan palatessamme.
“Etsitään jokin kätkö, johon voimme laittaa tuon”, sanoin viitaten kohti saalistamme. Kuiske nyökkäsi ja nosti sen taas suuhunsa. Kiihdytin vauhtiani ja kuljin nyt Kuiskeen edellä kurkkien erilaisiin soppiin ja koloihin kaksijalanpesien juuressa.
“Tuo se tänne!” kehotin ja nostin kuonollani pientä nahanpalaa, joka oli jäänyt yhteen koloon. Tästä muistaisimme varmasti poimia sen mukaan. Kuiske tuli luokseni ja laski lihanpalan maahan. Työnsin sen turvaan näkymättömiin.
“Noin! Napataan se mukaan paluumatkalla”, ilmoitin hymyillen. Tuntui, että toisen kissan seurassa aloin saada palasen omasta itsestäni takaisin. Roihun menetys tuntui hieman kevyemmältä, mutta se tuntui silti painavan lapojani. Tunteeni olivat hyvin ristiriitaiset ja sekavat, en ollut ihan varma mistä niistä halusin tarttua kiinni.
//Kuiske?
