Mustikkapyörre
Kirjoittaja: Soturikissa
Varpulaulu tuli huutamaan vierelleni, hän kertoi vanhemmistamme ja miten he tulivat mukamas huutamaan veljelleni. Tietenkin keskiyöllä.
Työnsin veljeni pois ja yritin kääriytyä tiukemmalle mytylle, mutta huuto vain jatkui.
”Mustikkapyörre! Auta nyt!” Veljeni huuto oli liikaa minulle, ehkä selviäisin paremmin jos vain katoaisin tilanteesta kokonaan.
”Miksi kaikista tilanteista pitää tulla näin hirveitä?” Itkun pisarat alkoivat valua poskiani pitkin. Ne tulivat kovempaa ja kovempaa, kun muistelin isää ja miten hän oli ainut kissa koko maailmassa joka ymmärsi minua.
”Si-sinä vain pilaat kaiken”, tupsaisin veljeäni rintaan ja juoksin pois pesästä.
En pyrkinyt mihinkään menemistä, mutta halusin vain paeta kaikkea, elämää. Kukaan ei muutenkaan ymmärtänyt minua, eikä kukaan pystynyt auttamaan minua. Edes sisareni.
Halusin jonkun, joka poistaisi minun ikuisen kärsimyksen. Jonkun jolle voisin huutaa tuntitolkulla ilman, että suhteemme rappeutuisi.
Ehkä, todennäköisesti, varmasti tällaista kissaa ei ollut olemassa.
Mitä jos elämäni ei ollut minkään arvoinen? Ehkä olin vain turhake, joka makasi parantajien pesässä ja pyörtyili toisten syleihin, ehkä olin arvoton.
//Varpu?
//Pyrin hillitsemään Varpun roolimista, siksi niin lyhyt
