Mustikkapyörre
Kirjoittaja: Soturikissa
Veljeni oli tullut käymään, hän tarjoutui tuomaan ruokaa.
”Tässä. Toin kalaa”, veljeni oli vihdoin tullut takaisin. Aika mitä hän oli poissa tuntui ikuisuudelta, mutta sain ainakin levättyä sillä välin.
”Kiitos, saisinko pyrstön?” Kyseessä oli suosikkiosani kalasta, ja tietty vatsan alla oleva liha.
Varpulaulu käänsi ruokamme ja alkoi syömään omaa puoliskoa.
Puraisin pienen palan lohen pyrstöstä ja pakotin sen alas. Sitten toisen palan, ja kolmannen. Yksikään puraisu ei tuntunut miellyttävältä, mutta tarvitsin energiaa.
”Syöhän nyt vähän nopeammin”, Varpulaulu tiuskaisi kun oli itse syönyt jo oman puolikkaan, mutta minä olin syönyt vasta pienen osan.
”Syö se vain loppuun, minulla ei ole kova nälkä”, menin makaamaan pedilleni ja painoin silmät umpeen.
”Kuules, sinä tarvitset energiaa. Määrään sinut syömään tuon loppuun, siinä ei edes enää ole paljoa.” Leimusilmä yritti saada minuun kontaktia, en kuitenkaan halunnut sitä itse. Miksi hän muka sai määräillä minua?
Painoin pääni tiukemmin häntäni ja tassujen väliin, en halunnut riidellä nyt kenenkään kanssa. Minun sisäinen – tai henkinen energia ei riittäisi siihen.
Varpulaulu työnsi lopun lohesta vierelleni ja alkoi silittämään selkääni hännällään, sitten hän kysyi: ”Syytätkö minua siitä mitä sinulle tapahtui?” Aprikoin hetken, mutta tulin siihen lopputulokseen: Miksi syyttäisin häntä?
Heilautin päätäni edestakaisin, niin etten luonut katsekontaktia kolliin. En halunnut olla tekemisissä kenekään kanssa. Oli minun vikani, että olin nyt parantajan pesällä kärsimässä. Vaikka en edes tiennyt miksi päädyin tänne.
Varpulaulu seisoi vierelläni vielä hetken, ja sitten hän sanoi hyvät yöt ja poistui pesästä.
Silittelin omaa päätäni hännälläni ja yritin vaipua uneen, en kuitenkaan pystynyt siihen koska jatkuvat pahan olon ja päänsäryn aallot osuivat minuun.
Päätin ottaa muutaman puraisun aijemmin tuodusta kalasta ja työnsin lopun pois makuupaikkani viereltä.
Painauduin nukkuma-alustaani vasten entistä kovempaa ja käpristyin niin pieneksi mytyksi kuin pystyin.
—
Varpulaulu ei tullut seuraavana aamuna käymään, hän oli poissa koko päivän. Leimusilmä pakotti minut olemaan hänen pesässään koko ajan ja sitten hän pakotti minut syömään eilisen kalanraadon loppuun. Jouduin myös juomaan vettä hänen käskystä.
Mitään näitä minua ei olisi tehnyt mieli, mutta uskoin koska Leimusilmä vihjasi suurentuneella kuolemanriskillä.
Onneksi olin nyt tarpeaksi vähän huonossa kunnossa, että pystyin siistimään oman turkkini edes jotenkin. Olin siitä normaalisti tarkka, mutta se oli päässyt tuhrautumaan edellisten päivien aikana.
Nyt siisityllä turkillani ja taas huonontunulla olollani, menin takaisin unen maailmoihin.
—
”Mustikkapyörre? Herää! Herää!” Kuulin Varpuloisteen äänen yöllä, hän oli ilmeisesti tullut käymään.
”M-mmitä?” En jaksanut nousta tai saatikka puhua mitään hätääntyneelle veljelleni.
//Varpu?
