Mustikkapyörre
Kirjoittaja: Soturikissa
//Viikonloppu KP boosti!
Makasin juuri veljeni sylissä, itkin edelleen.
”Haluaisitko, että hakisin parantajan?” Varpuloiste kysyi, ja yritti silittää selkääni hännällään. Hän yritti olla hyvä veli.
Miksi haluaisin parantajan? Halusin vain rakkaan veljeni huomiota.
Aloin halaamaan Varpuloistetta, ja hän sävähti taaksepäin, muttei estänyt minua.
”Onko sinulla kaikki ok?” Veljeni kysyi varovasti.
”M-mitä luu-let?” Sain sanottua. Rutistin veljeäni vielä kovempaa. Nyyhkytin edelleen, huomasin kuinka hänen karvansa nousivat, mutta en välittänyt siitä.
”Pitäisikö minun oikeasti hakea Leimusilmä tai Vienotassu?” Varpulaulu yritti päästä otteestani pois, mutta rutistin häntä liian kovaa.
”En halua parantajaaaa!” Huusin ja raivosin. ”Haluan vain sinut! Sinä olet ainut, joka ra-kasta-a m-inu-a?”
”Tottakai rakastan sinua, mikä saa sinut luulemaan toisin?” Varpulaulu yritti lohduttaa, hän ei kuitenkaan kuulostanut kovin vakuuttavalta. Yrittikö hän huijata minua? Luuliko hän minua niin tyhmäksi?
”K-kun Ko-rpi-kas-ste ei rak-as-ta min-u-a!
Hä-n sa-no-i e-ttä halu-ais-i tap-paa mi-nut”, en melkein saanut viimeisiä sanoja sanottua suustani, kun aloin taas itkemään.
Miksi kukaan ei rakastanut minua? Oliko täysin turha? Olematon häiriö?
Varpulaulu alkoi raahaamaan minua parantajien luokse. Yritin estää häntä, mutta hän oli minua vahvempi, enkä halunnut päästää irti.
”Leimusilmä? Oletko siellä?” Varpuloiste kysyi, kun olimme päässeet parantajan pesän edustalle.
”Niin? Mikä on hätänä?” Leimusilmä kysyi äkkipikaisesti, olettaen että Varpuloisteella oli jokin hätä.
”Mustikkapyörre on seonnut”, veljeni vastasi Leimusilmälle. Enhän ollut? En ollut seonnut? Olin vain harmissani.
Varpuloiste yritti kammeta itseänsä otteestani irti, mutta olin takertunut häneen liian kovasti.
”Tulkaahan sisään niin minä katson”, Leimusilmä ehdotti.
Varpuloiste raahasi minut perässään ja istahti Leimusilmän viereen.
”Mitä tapahtui?” Leimusilmä kysyi ja kohdisti katseensa minua kohden.
”K-korpi-kaste kius-aa”, yritin kerätä itseäni, mutta aloin taas itkemään. Kaadoin Varpuloisteen tällä kertaa, kun takerruin häneen vielä kovempaa ja voimakkaampaa.
”Mitä jos et hyökkäisi minun päälle noin?” Varpuloiste tiuskaisi.
Päästin hänestä irti, nousin ja juoksin pesästä pois itku – huutaen.
Ilmeisesti veljenikään ei tykännyt minusta.
Halusin juosta suoraan jonnekin, mistä minua ei ikinä enää löydettäisi. Missä minut unohdettaisiin ikuisesti. Jonnekin, mihin muut eivät pääsisi edes yrittämällä.
”Hei, Mustikkapyörre tule takaisin! En tarkoittanut sitä!” Kuulin Varpuloisteen äänen hetken päästä. Hän oli ilmeisesti tullut etsimään minua.
”En. Sinäkään et tykkää minusta!” Huusin hänelle takaisin. ”Kukaan ei tykkää minusta, olen – turha.” Pidin taukoa, olinko oikeasti turha?
Varpuloiste lähestyi minua hitaasti ja varovasti.
”Leimusilmä osaa auttaa, hän antaa sinulle unikonsiemeniä niin rauhoitut.” Varpuloiste tuli vierelleni ja silitti päätäni hännällään.
”En halua mitään parantajapuppua!” Huusin. Miksi haluaisin takaisin sinne?
Varmaan Leimusilmä myrkyttäisi minut jollain kuolonmarjoilla. Hänkään ei tainnut ikinä tykätä minusta.
”Joko tulet nyt, tai jäät tänne. Ja sitten et saa huomiotani enää ikinä”, Varpuloiste yritti kuulostaa ystävälliseltä, mutta luulen että käytökseni meni hänen mielestään yli ja hän halusi hoidella asian loppuun.
”Hmph. Kiva sitten. Etpäs sinäkään sitten ole siskollesi kiltti”, tiuskaisin veljelleni. Luulin, että minulla oli hyvät välit hänen kanssaan tähän tilanteeseen asti. Luulin, että edes yksi kissa välitti minusta. Halusin takaisin isäni ja äitini luo.
Miksi Kuusihäntä kuoli? Miksi en ollut paikalla silloin? Miksi en voinut auttaa? Olinko minä syy myös hänen kuolemaan? Olisiko se voitu estää, jos olisin toiminut jollain muulla tavalla?
Paniikki alkoi nousta sisälläni, kun Varpuloiste talutti minua takaisin Leimusilmän luo.
Mitä jos olin syy kaikkeen, kaikkien kärsimykseen?
”Noniin mennäänpäs istumaan ja rauhoitutaan”, Leimusilmä totesi, kun olimme saapuneet takaisin parantajan pesälle. ”Kerropa nyt hitaasti ja selkeästi mitä sinulle tapahtui aijemmin tänään”, parantaja kannusti ja ojensi tassunsa eteenpäin unikonsiemen tassussaan. Hän nyökkäsi sitä kohden. Päätin lipaista sen Leimusilmän tassulta, ehkä hän osasinin auttaa eikä halunnut minun lopullista tuhoa.
Aloitin puhumaan hitaasti: ”Minä olin nukkumassa. Sitten minä tai siis Korpikaste alkoi huutamaan minulle.
Ja hän sanoi että minä”, asiat olivat minulle liikaa, hengitin liian nopeasti, hyperventiloin, maailma tuntui hidastuvan, pyörryin.
”Haloo? Mustikkapyörre?” Kuulin tutun äänen, Varpuloisteen äänen.
Avasin silmäni ja huomasin veljeni huolestuneen naaman. Nyökkäsin pienesti, jotta hän saisi tiedon että olin hereillä.
//Varpu?
