Muurahaispentu
Kirjoittaja: Soturikissa
Suin itseäni. Tietenkin minun täytyi näyttää hyvältä klaanin edessä. Rusakkopentu oli aijemmin väittänyt, että muka saisi paremman mestarin. Minäpäs tiesin, että nestarillani ei ollut väliä, koska olin jo valmiiksi niin hyvä!
”Muurahaispentu. Tulehan tänne, kokoontuminen on pian”, äitini patisteli minut leirin nurkasta pois.
Mutisin äidilleni, mutta kuitenkin tottelin. Olihan hän sentään äitini.
Korppitähden äänen kaiku kuului kovaa, sitten koko klaani kerääntyi katselemaan häntä. Korppitähti sepatti jotain turhaa Tähtiklaanista, vasta kun hän kutsui minut Litteäkiven päälle niin minua alkoi kiinnostamaan.
Kävelin uljaana leirin poikki ja nousin Korppitähden viereen. Katselin alas aukiolle, miten mahtava olisikaan jonain päivänä hallita näitä heikkouskoisia houkkia!
Intoni osittain kaatui maahan, kun kuulin mestarini olevan Sädesäihke. Olisikohan hän kykeneväinen opettamaan minua? Hän oli muistini mukaan vielä varsin tuore soturi. Kosketin kuonollani kollin kuonoa, ehkä hän olisikin pätevä. Kuulin siskoni mestarin nimen, joka sattui olemaan Uskolintu. Hah. Minä sain todellakin paremman, tai ehkä vähemmän huonon mestarin. Veljeni mestari minua ei oikeastaan kiinnostanutkaan, sillä hän oli muutenkin niin typerä ja hidas, ettei saisi edes etanaa kiinni. Varmaan olisi koko elämänsä oppilas.
”Hei Muurahaistassu. Mennäänkö katsomaan, millaista leirin ulkopuolella on?” Mestarini, Sädesäihke sai jännityksen kuplimaan sisässäni. Sain vihdoinkin nähdä, millaista leirin ulkopuolella olisi! Uusi nimeni, Muurahaistassu oli tietty myös aivan mahtava!
Kuljin leirin uloskäyntiä kohti, olin tietenkin nähnyt jo sen osuuden metsästä aijemmin, mutten joidenkin tyhmien säännöksien takia saanut kulkea leirin sisäänkäyntiä pidemmälle. Katsoin metsää ja kasvustoa, joka ei oikein ollut kasvusto tähän aikaan vuodesta. Lievä kylmyys iski kehooni heti, mutta päätin olla välittämättä siitä. Leirin ulkopuolella oleva ilma tuoksui niin hyvältä.
”Mitä me teemme ensimmäisenä?” Kysyin innokkaana. Olin kuullut oppilailta jo tarinoita taisteluharjoituksista ja reviiripartioinneista. Olisin intona lähtemässä mukaan sellaiseen.
”Ensin haluaisin kertoa sinulle hieman soturilaista. Se on kaikkien soturien tärkeä osata, enkä voi päästää sinuakaan oikeaksi soturiksi, ennen kuin olet oppinut soturilain kunnolla.” Miten hän kehtasi? Siskoni kulki jo oman mestarinsa kanssa leiristä poispäin. Sädesäihke selitti kaikki soturilain kohdat yksi kerrallaan läpi, en kylläkään muistanut niistä melkein mitään, mutta se olisi ongelma tulevaisuuden minulle. Liikuttelin tassujani ja kuuntelin, mitä metsässä oli. Vaikkakin en kuullut paljoa mitään.
”Aijon myös kysellä näitä ennen soturiarviointiasi”, tietenkin hän aikoi. Olisi edes sanonut aijemmin. Tietenkin olin saanut huonon mestarin.
”Voidaanko nyt tehdä jotain kivaa?” Mieleni oli väpättänyt koko saarnaustuokion ajan, halusin purkaa energiani johonkin.
”No, ehkäpä me voimme. Kelpaisiko sinulle taisteluharjoitukset? Voisimme ottaa siskosi mukaan”, mikä täydellinen idea! Pääsisin rökittämään hänet ihan kunnolla. Ei hän voinut tehdä mitään minun taidoilleni!
”Tietenkin! Missä harjoittelemme?” Hyppäsin seisaalteni, yritin näyttää mahdollisimman hyvältä oppilaalta.
”Tuollahan Uskolintu ja Rusakkotassu ovat. Käydäänpäs ensin kysymässä haluavatko he tulla mukaan.” Hehän olisivat aika tylsiä jos eivät tulisi, lisäsin omassa mielessäni Sädesäihkeen lauseeseen.
Istuin odottamassa muita yksin, heillä meni jotenkin yllättävän pitkään. Kuitenkin hetken odottelun jälkeen leirin ovesta tuli esille siskoni, sitten Uskolintu ja viimeisenä minun mestarini.
”Voisimme ensin harjoitella jonkin perus taisteluliikkeen. Sellaisen, mitä tulemme varmasti harjoittelemaan vielä useita kertoja”, Uskolintu yritti mukamas saada meidät harjoittelemaan, minä kun halusin taas rökittää Rusakkotassun!
Katselin ympärilleni, seisoin aika lähellä häntä, mestarit taas olivat molempien toisella puolen.
”Rusakkotassu, haluatko kokeilla ensimmäisenä?” Hänen mestarinsa Uskolintu kysyi.
Miksi siskoni sai aina tehdä kaiken ensin?
Katsoin miten siskoni hyppäsi eteenpäin, aivan kuin oli ohjeistettu. Hänen tassunsa kylläkin kävi lähellä naamaani, joten voisinkin syyttää häntä minuun osumisesta! En jaksanut tylsiä taisteluharjoituksia, pitihän meidän opetella taistelemaan oikeita kissoja vastaan!
”Rusakkotassu. Miksi sinä osuit minuun?” Lähestyin siskoani uhkaavasti, hän varmasti alkaisi puolustelemaan itseään, mutta olin valmiina.
//Rusakko?
//Sori et kesti niin pitkään… Unohdin…
