Naavapentu
Kirjoittaja: Nagini
Minun oli lämmin ja hyvä olla. Olin painautuneena tiiviisti vasten lämmintä vatsaa, joka nousi ja laski rauhallisesti hengityksen tahdissa. Nuokuin puoliunessa pehmeää turkkia vasten, valuen aina aika ajoin uneen ja sitten taas hereille. Vatsani alkoi kuitenkin kurnia siihen malliin, että pian uneen vaipuminen ei ollut enää mahdollista. En nähnyt vielä mitään, mutta tunnustelin tietäni nisälle kuono edellä. Lopulta sain otteen ja aloin juoda lämmintä maitoa, jonka lämpö alkoi tehdä minut jälleen uniseksi. Kun olin syönyt, suuni avautui haukotukseen, pääni rojahti etutassujeni päälle, ja vaivuin uneen.
Kun seuraavan kerran havahduin hereille, en enää tuntenut toisesta kissasta hohkaavaa lämpöä, ja vingahdin surkeasti. Aloin hapuilla tietäni eteenpäin löytääkseni takaisin lämpimän karvapeitteen suojiin, mutta pian tajusin olevani yksin. Hätäännys alkoi kaivertaa vatsaani ja purkautui säälittävänä vikinänä.
“Ei mitään hätää, Naavapentu”, kuulin lempeän äänen yläpuoleltani. Tunsin karhean kielen sukivan turkkiani, ja rauhoituin.
“Voisit alkaa pikkuhiljaa jo availla silmiäsi. Maailmassa on niin paljon nähtävää”, kissa naukaisi nuolaisujen välissä. Nyrpistin nenääni, vaikkakin tassunpohjiani kutkutti jo nähdä ympärilläni oleva maailma ja päästä tutkimaan sitä.
Tunsin turkkiani sukineen naaraan laskeutuvan makuulle viereeni. Painauduin vasten lämmintä vatsaa, ja haukottelin jälleen. Vaimea kehräys tuuditti minut jälleen uneen.
