Närhitassu
Kirjoittaja: Hopsu
Nummilla kävi hiljainen tuulenvire Närhitassun kuunnellessa Pohjaharhan opetusta soturin taistelutaidoista. Totta puhuakseen, Närhitassu ei koskaan ollut tuntenut itseään kovin kummoiseksi taistelijaksi, edes hänen leikkiessään muiden pentujen seurassa pentutarhalla. Pitkien jalkojen hallitseminen tuntui monesti haastavalta varsinkin nopeammissa tilanteissa.
”Olet varmasti harjoitellut taistelemista pentutarhalla muiden pentujen kanssa. Oletko sinä mielestäsi parempi puolustaja vai hyökkääjä?” Pohjaharha naukaisi kysymyksen rauhalliseen äänensävyyn, joka keskeytti Närhitassun pohdinnan.
”Varmaankin hyökkäämisessä. Olen melko nopea, ja siitä on hyötyä”, naaras vastasi ja kohtasi mestarinsa ilmeettömän katseen. Valkoinen kolli nyökkäsi, ja käänsi katseensa kauas pois nummelta – kohti kaukana, kaukana horisontissa siintävää kuusimetsää ja kaikkea, mitä siellä asusti.
”Hyvän soturin täytyy omaksua myös muita asioita pärjätäkseen taistelussa. Sinun täytyy oppia käyttämään hyödyksesi vahvuuksiasi, mutta et saa luottaa niihin sokeasti”, Pohjaharha piti pienen tauon puheessaan, ”Mutta tulee eteesi vielä sekin päivä, kun kohtaat soturin joka on rohkea, nopea ja älykäs taistelija. Sitä päivää varten me harjoittelemme.”
Närhitassu oli täysin lumoutunut Pohjaharhan sanoista, ja hän nyökkäsi terästäen aistejaan. Naaraan selkälihakset tuntuivat jäykiltä edellispäivän koitoksista, mutta ne olivat vertyneet matkasta reviirin halki, ja oppilas tunsi olonsa odottavaisen jännittyneeksi.
”Nyt katsotaan, kuinka taistelet”, Pohjaharha naukaisi hiljaa ja hänen meripihkankeltainen katseensa tuntui porautuvan Närhitassun kapeisiin kasvoihin, ”ensin saat luvan hyökätä.”
Närhitassu tuumaili tilannettaan Pohjaharhaa vastaan. Kolli oli miltei kaksi kertaa hänen kokoisensa; ei olisi hyötyä yrittää hyökätä kynsin ja tassuniskuin tähän kiinni. Pohjaharha seisoi lihakset jännitettyinä noin kahden jäniksenmitan päässä. Matka ei ollut järin pitkä, ja Närhitassu tiesi kykenevänsä tuollaiseen loikkaan – ehkä hän pystyisi hyppäämään Pohjaharhan selkään isolla hypyllä ja saada horjutettua tämän tasapainoa. Hänen vihreät silmänsä vilkaisivat nopeasti valkoista kollia, ja sitten hän hyppäsi. Närhitassu tunsi tassujensa hipaisevan kollin lapoja, mutta sitten ne katosivat hänen altaan ja hetken ajan naaras tunsi harovansa tyhjää. Pohjaharhan pitkät jalat osuivat hänen kylkeensä voimakkaalla iskulla, ja sitten Närhitassu löysi itsensä haukkomasta henkeä muutaman hännänmitan päästä. Naaraasta tuntui, että hänestä oli ollut Pohjaharhalle yhtä paljon haittaa kuin harmittomasta pennusta.
”Mielenkiintoinen lähestymistapa”, kolli naukaisi ja pudisti pölyä käpälästään, ”katseesi kuitenkin paljasti sinut. Tuijotit suoraan sinne, mihin yritit hypätä.”
Närhitassu vääntäytyi ylös ja ravisti hiekkaa turkistaan.
”Yritä uudelleen”, Pohjaharha käski tuimasti, ja pieni naaras kääntyi tätä kohden uudelleen. Tällä kertaa hän hyökkäsi kohti mestarinsa käpäliä ja valmistautui pyyhkäisemään ne tämän alta, pitäen katseensa kuitenkin kollin korvanpäissä. Närhitassu syöksähti, ja tunsi pientä tyytyväisyyttä keksimästään suunnitelmasta. Hiekkainen maa kuitenkin tunkeutui sisään naaraan hampaiden välistä, kun ne eivät kohdanneetkaan Pohjaharhan valkoista jalkaa. Hämmennys valtasi hänet, mutta vain hetkeksi, sillä kolli oli loikannut ylöspäin ja laskeutui nyt hänen ylleen painaen etutassullaan naarasta maahan.
”Yritän jotakin, mitä ei ole noin helppo arvata”, Pohjaharha sihahti ja Närhitassu sai uudelleen kerätä itsensä pudistellen turkkiaan maa-aineksesta. Hän yritti olla liikkeissään nopea ja liikkua, ennen kuin kolli ehtisi vaistota hänen suunnitelmansa. Nopea suunnanmuutos ja naaras heitti kitsensä kierähtävällä liikkeellä Pohjaharhan vatsan alle kurottaen samalla etukäpälillään kohti tämän takajalkoja. Tassut eivät kuitenkaan ylettäneet toisen jalkoihin kollin liikahtaessa, ja Närhitassu lensi kauemmas tömähtäen maahan happea haukkoen. Hän nousi ylös pölyisenä ja hengästyneenä, kun Pohjaharha antoi uusia neuvoja.
”Pidä mielessäsi, että olet nopea, mutta et voita minua voimillasi. Käytä päätäsi liikkeittesi kanssa”, kolli naukui, ja Närhitassun ajatukset liikuskelivat jo uudessa suunnitelmassa. Naaraalla oli kova halu näyttää mestarilleen mihin kykeni, ja hän lähti etenemään kyyryssä kohti kollia. Närhitassu piti katseensa kollin alaraajoissa, mutta hyökkäsi etukäpälällään kohti toista korvaa. Pohjaharha väisti iskua nousten takajaloilleen, jolloin naaras pyörähti nopeasti tämän vatsan alle ja kun kolli laskeutui alaspäin, hän iski pitkät jalkansa tuon vatsaan. Isku osui, ja Pohjaharha vetäisi terävästi henkeä. Närhitassu luikahti ketteränä pois isomman kollin alta ja pysähtyi vasta muutaman hännänmitan päässä.
”Hyvin tehty”, Pohjaharha murahti ja Närhitassu istuutui tasaamaan hengitystään ja lepuuttamaan särkeviä tassujaan. Pettymys yritti nostaa päätään naaraan mielessä: hän olisi halunnut saada isomman kollin edes kaatumaan. Nämä ajatukset kuitenkin väistyivät nopeasti, kun hän kuuli haasteen Pohjaharhan äänessä.
”Minun vuoroni hyökätä. Yritä parhaasi puolustautua.”
Pohjaharha ei jättänyt Närhitassulle turhaa aikaa valmistautua, vaan hyökkäsi nopeasti ja kovaa kohti naarasta. Närhitassu kaatui iskun voimasta, ja Pohjaharha antoi tämän nousta takaisin käpälilleen ennen kuin iski uudelleen – ja Närhitassu löysi itsensä pölyn seasta yhä uudelleen.
”Sinun täytyy olla nopeampi”, Pohjaharha sihahti ja Närhitassun noustua lähti hyökkäämään uudelleen. Närhitassu piteli painoaan varpaidensa varassa, kevyesti valmiina liikahtamaan pois kollin tieltä. Tällä kertaa Pohjaharha ei kuitenkaan iskenyt suoraan, vaan hän ponkaisi ilmaan muutaman ketunmitan päästä ja kurotti tassujaan kohti Närhitassun mustaa turkkia. Närhitassu syöksyi eteenpäin, ja onnistui juuri ja juuri väistämään Pohjaharhan terävät kynnet. Mestarin äänessä kuului hyväksyntä, kun tämä kehui oppilastaan.
”Hienoa, Närhitassu, opit nopeasti! Kokeillaanpa seuraavaksi vaativampaa liikettä.”
He harjoittelivat auringonlaskuun saakka, ja Närhitassu tunsi olonsa lopen uupuneeksi, kun he viimein lopettivat. Pohjaharha suuntasi heidän matkansa takaisin kohti leiriä, ja joen ylityksen jälkeen kiihdytti askeleensa hitaaseen hölkkään. Närhitassun lihaksia särki ja hänen päässään pyöri, kun he puikkelehtivat lopulta leirin lähellä olevaan sekametsään. Loppumatkan he kävelivät, ja Närhitassu huomasi pohtivansa jotain, mitä Pohjaharha oli hänelle aikaisemmin sanonut.
”Pohjaharha”, hän aloitti varovasti, kun he työntyivät piikkihernetunneliin leirin suulla. Kolli väräytti korvaansa sen merkiksi, että kuunteli naarasta.
”Sinä sanoit aikaisemmin, ettei soturi saa tappaa vihollistaan, muuten kuin jos se on aivan välttämätöntä. Oletko sinä koskaan.. tappanut ketään?”
Pohjaharhan meripihkankeltaisissa silmissä oli ilmeetön katse, kun Närhitassu lopetti puheensa, ja hän mietti, oliko tullut sanoneeksi jotain väärää.
//Pohja?
