Nopsaliekki
Kirjoittaja: Saaga
Naurahdin Kääpäpunan kysymykselle. Heilautin hänelle pitkää häntääni.
“En syntynyt pitkähäntäiseksi ihan turhaan”, sanoin leikkisästi. Kääpäpuna väläytti uuden pienen hymyn. Tämä oli partioista sitä rajojen tutkimis laatua, joten olimme nyt matkalla reviirimme reunalle Kuolonklaanin ja klaanittomien rajojen nurkkaan. Palasin ajassa taaksepäin Jupiterin turkkiin kiinni hytisemään sankassa lumisateessa. Muistin tuon hajun ja sen kuinka olin viimeistä kertaa katsonut isää. Sitten iskivät muistot, joita aivoni olivat selvästi koittaneet pidellä kaukana. Syreenitassu vieressäni, Hahtuvatassu maassa. En tiennyt silloin kuka toisen klaanin oppilas todella oli. Naaraan suusta lentävä veri ennen kuin tuon hengitys pysähtyi ja silmät lasittuivat. Höyhen, tassun arvet ja luppakorva. Minun emoni. Sydämeni löi kovempaa ja halusin kadota. Muistot olivat liian kipeitä. Halusin vain unohtaa kaiken.
“Nopsaliekki”, joku keskeytti ajatukseni, “menkää Kääpäpunan kanssa tuonne suuntaan, hajaannumme.”
Nyökkäsin partion johtokissalle ja katsoin sitten Kääpäpunaa. Hän oli jo lähtenyt klaanittomien vastaista rajaa pitkin. Otin pari pitkää harppausta ja hetkessä olin hänen rinnallaan.
“En usko, että löydämme tältä rajalta mitään”, sanoin kohauttaen lapojani toiselle soturille. Hänet oli vasta nimitetty, mutta arvostin häntä ihan samalla tasolla kuin kaikkia muitakin. Katselin tassujani. Halusin sanoa jotakin ja halusin taas olla hauska hullutteleva rento itseni, mutta se ei nyt tuntunut luonnolliselta. Päätin vain koittaa piilottaa suruni ja kipuni niin syvälle kuin pystyin. Se oli vähin mitä pystyin tehdä muiden hyväksi. Tiesin kuinka inhottavaa oli partioida yhteistyöhaluttomien kissojen kanssa, enkä haluaisi olla se kissa. Energiani olivat jossain vähän muualla ja ajatukseni harhailivat. Yritin kuitenkin pysyä sen verran hereillä, että tajuaisin vaaratilanteet, jos niitä tulisi. Suojelisin Kääpäpunaa, suojelisin koko klaaniani, jopa henkeni uhalla kuten olin luvannut.
//Kääps?
