Nopsaliekki
Kirjoittaja: Saaga
Lyhyen parantajanpesävierailun jälkeen minut päästettiin taas soturintehtäviini. Solatassu oli halunnut kuulla kaiken “seikkailustamme” heti ensimmäisissä harjoituksissa, mutta käskin hänen odottaa kunnes palaisimme leiriin. Olihan se nyt ymmärrettävää, että nuori naaras oli kiinnostunut kaikesta epätavallisista tapahtumista, mutta harjoitukset valitettavasti oli pidettävä. Tiesin kuitenkin, että itse olisin käyttäytynyt aivan samanlailla oppilaana, joten annoin nuorukaiselle hiukan siimaa.
“Hienoa työtä tänään, Solatassu”, kehuin oppilastani päästessämme leiriin. Nyt hän saisi kuulla ketusta, jos vielä tahtoisi.
“Mielelläni kuulisin ketusta huomenna, minua väsyttää niin kovasti”, naaras naukui. Nyökkäsin ja annoin oppilaalle iloisen hymyn.
“Mene toki lepäämään, olet sen ansainnut. Kerron tarinan huomenna”, sanoin koskettaen nenälläni oppilaan korvaa. Tuo katsahti minua kiitollisena ja painui omille teilleen.
Olimme syöneet ennen auringonlaskun harjoituksia, joten en kehottaisi tätä syömään ellei hän itse haluaisi. Tiesin ainakin, että itselläni menisi yöunet, jos söisin juuri ennen nukkumaanmenoa.
“Olet hyvä mestari”, tuttu ääni naukaisi lempeästi vierestäni. Havahduin katselemasta Solatassun perään ja vilkaisin vierelleni tassuttanutta Syreenisumua.
Soturitar hymyili hellästi. Vastasin tuon hymyyn ja pukkasin lavallani toisen omaa. Turkkiemme koskettaessa tuntui kuin pienet lämpimät purot olisivat lähteneet virtaamaan lavastani ympäri kehoani saaden sen kihelmöimään.
“Et sinäkään hullumpi ole, onnittelut Tupsuturkin soturinimistysten johdosta. Olen pahoillani, etten ollut paikalla”, nau’uin kohteliaasti Syreenisumua silmiin katsellen. Tuon eriväriset silmät olivat hyvin kauniit ja saivat vatsani heittämään kuperkeikkaa.
Olin jo aikaisemmin huomannut erikoiset tuntemukset, joita koin Syreenisumun kanssa ollessani, mutta ne eivät tuntuneetkaan enää niin erikoisilta. Tajusin nimittäin tunteneeni samaa hassua kihelmöintiä ja perhosten lepattelua vatsassa viimekerran Mustikkapyörteen kanssa ollessani.
Se oli kuitenkin voinut myös johtua omituisesta läheisyydestämme. Toisaalta naaras oli ollut kylmissään ja tarvinnut apua. Ehkä se oli vain sattumaa, koska Syreenisumua kohtaan olin kantanut tunteitani jo pidemmän aikaa.
