Nopsaliekki
Kirjoittaja: Saaga
“Ei se mitään. Totut vielä metsän ääniin olen varma”, naukaisin rohkaisevasti. En ollut koskaan itse ollut noin säikky mutta olihan klaanissa ja sen arjessa paljon asioita, joihin minunkin oli täytynyt tottua. Palasin hetkeksi siinä kävellessämme aikaan, jolloin olin ollut yhtä pihalla kaikesta kuin vieressäni tallustava Rontti nyt. Muistin vielä elävästi kuinka olin ihaillut muita kissoja ja etenkin Syreenisumua, joka oli silloin vielä ollut -tassu minun kanssani. Suustani pääsi pitkä huokaus ajatellessani naarasta.
“Onko kaikki hyvin, Nopsaliekki?” Rontin varovainen ääni herätti minut ajatuksistani.
“Kyllä, on. Anteeksi, vaivuin vain ajatuksiini”, nau’uin ja koitin parhaani mukaan pitää ajatukseni erossa kauniista Syreenisumusta. Se oli hankalaa mutta pystyin siihen joten kuten.
“Lienemme kai menossa kohti Kuolonklaanin rajaa. Oletko käynyt siellä aikaisemmin?” kysyin vaikka kysymys saattoi olla hieman tyhmä. Rontti oli kuitenkin ollut Eloklaanissa jo jonkin aikaa. Kai hän oli nyt Kuolonklaanin vastaisella rajalla käynyt, miksei olisi? Raja herätti minussa aina jotain sekavia tunteita, joita en oikein osannut erottaa toisistaan saatika nimetä. Olin rajalla aina lähempänä emoa, mikä tuntui… no oudolta. Tiesin kyllä, että emo oli kuollut, mutta en oikein halunnut tunnustaa sitä tapahtuneeksi. Tiesin myös varsin hyvin, että hän oli saanut uusia pentuja jonkun uuden kollin kanssa isän jättämisen jälkeen ja sitäkään en mielellään olisi halunnut tietää. Vaikka en tiennyt mitään Rosmariinikynnestä ja Kamomillapyörteestä noin kissoina, tunsin heitä kohtaan jotain outoa kateutta mutta samaan aikaan vihaa.
//Rontti?
