Nopsaliekki
Kirjoittaja: Saaga
Mustikkapyörre astui jäälle varovasti. Ympäristön tyyneys tuntui asettuneen minuun. Katselin vain, kun tuo lähti kohti kahta joen toisella puolen odottavaa soturia. Yhtäkkiä kaiken sen seesteisyyden keskellä kumiseva ääni kiiri pitkin jäätä. Sitä seurasi räksähdys, molskahdus ja kissan avunhuuto. Haukkasin happea terävästi sisään ja ryntäsin turvallisen etäisyyden päähän.
“Mustikkapyörre!” naukaisin ja ojensin tassuani häntä kohti, “Tartu minuun.”
Tiesin, että saattaisin tippua naaraan perässä jääkylmään veteen, mutta se riski minun oli otettava. Soturitar oli kuitenkin pienikokoinen ja toivottavasti riittävän kevyt, jotta saisin hänet yksin kiskottua vedestä. Partiotoverini pää nousi taas pintaan hetkeksi ja tuo avasi silmiään hiukan. Erottaessaan minut hän ojensi tassuaan. Tartuin siihen toisella käpälälläni kynnet tarkertuen turkkiin. Vedin naarasta käpälästä lähemmäs ja sitten tartuin Mustikkapyörrettä niskanahasta. Raahatessani tämän kuivalle maalle, kiitin kaikkia ylempiä voimia ettei Mustikkapyörre ollut ehtinyt keskelle jokea. Hänen pelastamisensa olisi ollut niin paljon hankalampaa. Laskin soturittaren irti ja tuin tuon päätä. Muu partio oli lähtenyt joen toiselta puolen matkaan etsimään turvallista ylityskohtaa, jotta pääsisivät luokseni. Saisimme vielä Mustikkapyörteen ehjänä leiriin, lupasin itselleni. Nuolin naaraan turkkia lämmittämisen toivossa.
“Lopeta nuoleminen ja hiero hänen turkkiaan käpälilläsi”, Mehiläislento käski.
Tein työtä käskettyä enempää kyselemättä.
“Ehtiköhän hän niellä paljon vettä?” kysyin. Ääneni tuntui melkein tulevan jostain kaukaa, itseni ulkopuolelta. Nyt vasta huomasin kuinka suureen paniikkiin olin joutunut ja kuinka vakava tilanne todella oli. Klaanitoverimme henki saattoi olla nyt suuressakin vaarassa. Keskityin hengittämiseen ja hieromiseen odotellessani, että naaras heräisi.
“En tiedä. Luulen kuitenkin kylmettymisen olevan suurempi ongelma.”
Hymähdin vastaukseksi.
“Oletko kunnossa Mustikkapyörre?” Mehiläislento kysyi hellästi juuri heränneeltä soturittarelta.
Irrotin käpäläni hänestä heti, kun tajusin hänen heränneen. Nuolin rintaani ehkä hieman häpeissäni. Olin noin vain käynyt tähän käpäliksi, mutta ehkä hän antaisi tässä tapauksessa anteeksi.
Mustikkapyörteen suusta ei kuulunut sanoja, pelkkää yskää ja korinaa, kun naaras koitti puhdistaa sisuksiaan jokivedestä. Sitten tuo kuitenkin nyökkäsi.
“Hyvä. Pystytkö nousemaan?”
Katsoin vierestä, kun Mustikkapyörre kokeili jalkojaan.
Hienosti ne näyttivät toimivan pienestä onnettomuudesta huolimatta. Kipaisin kuitenkin vierelle apuun, jos naaras sitä tarvitsisi. Pian mustavalkoinen kissa nojasikin lapaani. Annoin hänen tehdä niin.
***
Päästyämme leiriin saatoin Mustikkapyörteen parantajalle. Jäin hetkeksi naaraan tueksi, kunnes näin ettei minua enää tarvittu.
Poistuin pesästä vähin äänin ja livahdin yksikseni istumaan leirin laidalle pohtimaan tapahtunutta.
***
Kissojen massasairastuminen sai minut todella huolestumaan varsinkin, kun sairastuneissa oli oma oppilaani Solatassu. Toisaalta hänellä oli klaanissa riehuvista taudeista lievempi, eikä ollut epälystäkään etteikö nuoren naaraan keho ollut tarpeeksi vahva selättämään valkoyskän. Taivalsin Tupsutassun ja Syreenisumun takana. Olin liittynyt näiden harjoituksiin vain, koska Syreenisumu oli luvannut viettää kanssani aikaa ja samalla luvannut ristiin Tupsutassulle ylimääräiset taisteluharjoitukset. Minua ei niinkään haitannut olla naaraan ja hänen oppilaansa kanssa. Viettäisimme kuitenkin iltapäivän mukavien harjoitusten merkeissä.
***
Eipä sitten kestänyt pitkään, kun olin taas Solatassun kanssa uusissa harjoituksissa. Metsä oli hiljainen ja niin oli myös mieleni, vaikka paljon olikin tapahtunut. Mieleni oli vain selvästi päättänyt antaa minulle pienen hengähdystauon. Otin siitä kaiken irti ja keskitin kaikki voimani ja energiani oppilaani kouluttamiseen. Se olisi nyt tärkein tehtäväni kunnes hänestä tulisi koko Eloklaanin paras soturi.
