Nopsaliekki
Kirjoittaja: Saaga
Katselin kivusta sumein silmin, kun kettu kieri pitkin joen törmää ja kovan räsähdyksen saattelemana päätti päivänsä upoten jäähän. Käännyin vaivanloisesti katsomaan Mustikkapyörrettä, jonka turkki oli veressä. Hän oli pelastanut minut tömähtämällä kettua päin.
Naaras huohotti lyyhistyen maahan, mutta en saanut suustani muuta kuin ilonpurkauksen hänen elossaolostaan. Olin varma, että soturitar oli loukkaantunut kuolettavasti ennen kuin olin ehtinyt hätiin, mutta hän olikin ollut kunnossa. Tai kunnossa ja kunnossa. Syvät, kivuliaan näköiset haavat vuotivat vertamaan ohuelle lumipeitteelle.
Tarjouduin antamaan tukea matkalle takaisin leiriin, mutta kaduin sitä heti ja syvästi, sillä Mustikkapyörre ei vain meinannut ensin keikauttaa minua jaloiltani mutta vielä sai taisteluhaavani särkemään entistä kovemmin. Nielin kuitenkin kivun kuten oikean soturin kuului ja autoin naaraan leiriin saakka valittamatta.
Päästyämme leiriin jokakissan katseet olivat meissä. Kukaan ei kuitenkaan tullut auttamaan ennen kuin pääsimme puoliväliin leiriä parantajan pesää kohti matkatessamme. Mustikkapyörre lyhistyi viime hännänmitoilla ja jouduin pyytämään muita avuksi, sillä omien kipujeni seasta enää kyennyt nostamaan tuota.
Pian makuulle päästyäni menetin itsekin tajuntani hetkeksi. Availlessani taas silmiäni Leimusilmä puuhasi Mustikkapyörteen luona. Huomasin Kääpäpunan istuvan etäämmällä. Hymyilin tälle heikosti.
“Nopsaliekki heräsi”, kolli naukui oitis ja tassutti luokseni, “Älä yritä puhua. Sait aikamoisen haavan kuonoosi.”
Yleensä epävarman kollin sanat liukuivat helposti suusta. Oletin Leimusilmän käskeneen hänen sanoa ne. Katsoin kollia koittaen viestiä ymmärtäneeni ja kiittäväni häntä.
“Ota tästä unikonsiemen. Sinun täytyy levätä”, ruskea soturi naukaisi ja tarjosi siemenen. Nuolaisin sen suuhuni. En tuntenut juurikaan kipua oletin sen johtuvan minulle annetuista yrteistä, jotka maistoin vieläkin suussani. Pian silmäni sulkeutuivat uudelleen tahtomattani.
***
Levottomasti nukutun yön jäljiltä väsynyt kehoni ei paranisi saamistani haavoista nopeasti. Jäisin siis hetkeksi pesään lepäämään ennen kuin pääsisin takaisin soturin tehtäviini. Saman tuomion oli saanut myös Mustikkapyörre.
“Huomenta”, naaras naukui heikolla äänellä. En uskaltanut vastata vaan tunnustelin leukaani käpälälläni.
“Voit jo puhua, haava on ummessa. Ole kuitenkin varovainen, sillä se saattaa aueta uudelleen”, Leimusilmä huikkasi puuhiensa keskeltä. Avasin varovasti suutani, mutta yllätyksekseni en tuntenut juurikaan kipua. Pieni jomotus vaivasi koko kehoani, mutta ei mitään sen vakavampaa.
“Kuinka voit?” nau’uin Mustikkapyörteelle tutkaillen tämän ilmettä. Päätin nousta hieman pystympään. Varovaisesti kokeilin vetää käpäläni alleni ja hienostihan ne sinne menivät. Mukavampi asento antoi minulle kyvyn hymyillä lempeästi ystävälleni.
//Mustikakka?
