Nopsaliekki
Kirjoittaja: Saaga
Nauru pääsi kurkustani röhöttävänä äännähdyksenä, kun Hilehuurteen tömäytys tuntui vieläkin kyljessäni. Pomppasin käpäilleni.
“Tämä soturi on aina valmiina!” hihkaisin ja loikkasin entisen mestarini kimppuun. Ilo valtasi minut, kun minulle alkoi pikkuhiljaa realisoitua, että olin Nopsaliekki enkä enää Nopsatassu. “Pareekin olla”, täplikäs kolli naukui. Naurahdin ja muksin vanhemman soturin mahaa tassuillani ja hän puolestaan otti hampaillaan kiinni korvastani. Huitaisin hampaat pois korvastani ja kierähdin eroon Hilehuurteesta vain hyökätäkseni uudelleen leikkisän äännähdyksen kera. Tiesin, että muut tuijottivat mutta nyt en välittänyt pätkääkään. Jatkoimme leikkipainiamme vielä hetken kunnes molemmat olivat ihan poikki ja läähättivät uupuneina.
“No kumpi voitti?” tivasin leikkisästi. Hilehuurre kohautti lapojaan.
“Tasapeli?” hän ehdotti. Olihan hänestä nyt ihan helposti voittamaan mutta olimme vain leikkineet.
“Tasapeli”, naukaisin ja väläytin söötin hymyn.
Olimme vielä siirtäneet makuualuseni soturien pesään ja jutelleet pitkään Hilehuurteen kanssa. Oli niin mukavaa, että välimme olivat lähentyneet. Kun katseli joitain toisia mestarioppilas pareja, tuli olo etteivät he oikein edes pitäneet toistensa seurasta mutta samaa ei voinut sanoa meistä. Ihanaa, että koulutukseni oli vihdoin ohi. Olin tehnyt sen! Vaikka joskus oli tuntunut vaikealta opetella uusia asioita aivan kokoajan olin tiennyt koko matkan ajan, että pystyisin siihen.
