Nopsatassu
Kirjoittaja: Saaga
Huokaisin. Elämä Eloklaanissa oli ihan mukavaa mutta toisinaan kaipasin metsään todella kovasti. Mietin myös miten Jupiterilla ja Blackillä mahtoi mennä mutta nyt se kaikki oli jäänt taka-alalle mielessäni. Olin hiljattain kuullut, että emoni oli teloitettu klaaninsa edessä ja vihani Kuolonklaania ja sen päällikköä kohtaan nousi ihan erilaisella tavalla esiin. Sain myös tietää aikaisemmin, että Höyhenhalla oli saanut uusia pentuja ja pentujen isä oli täällä meidän leirissämme vartijana toimiva Leppävarjo. Suruni oli suuri mutta koitin parhaani pidätellessäni kyyneleitä.
“Onko kaikki hyvin?” Syreenitassun huolestunut ääni havahdutti minut ajatuksistani. Puhelias puoleni halusi nyt vain pitää suunsa kiinni joten päätin pudistaa päätäni nopeasti.
“Mietin emoa”, naukaisin nopeasti ja katsoin käpäliäni.
“Olen tosi pahoillani hänestä. Olisiko hän kuitenkaan toivonut poikansa hukkuvan suruun tuolla tavoin”, ystäväni teki hyvän havainnon mutta se sai minut pienen vihan valtaan.
“Siinä se on! En tiedä! En koskaan tavannut häntä enään hänen lähtönsä jälkeen”, tiuskaisin mutta kaduin sitä heti. Syreenitassun loukkaantunut mutta pahoitteleva ilme sai minut lähtemään paikalta. En kestänyt nähdä häntä tuollaisena.
Tassuteltuani hetken ajan ympäriinsä puusta laskeutui toinen kissa. Säpsähdin hiukan mutta sain yllätykseni peitettyä vienoon hymyyn.
“Hei, miten voit?” Yövarjon ääni oli rauhallinen, kun tuo avasi suunsa.
“Ihan hyvin, kiitos. Miten sinulla menee?” vastasin. Puheliaisuuteni ei ollut vielä ihan palannut mutta koitin luoda itselleni parempaa tunnelmaa.
“Myös ihan hyvin”, mustaturkkisen naaraan sanat osuivat jonnekin syvälle. Muillakin oli huonompia päiviä.
“Mitä sinä olet tehnyt tänään?” kysyin ihan aidosti kiinnostuneena hänen tekemisistään. Naaras oli selvästi hyvä kiipeilijä, jos hän oli kiivennyt leirin yhteen puuhun.
//Yö?
