Nopsatassu
Kirjoittaja: Saaga
Minua alkoi naurattaa mestarini onneton syöksähdys ja yritys pyydystää vesikirppu, mikä teki siitä että seisoin kylkiini asti vedessä jotenkin helpomman tuntuista. Annoin naurun tulla ja kikatin sydämeni pohjasta.
“Nyt ainakin muistan opetuksesi”, sanoin nauruni lomasta. Nauru oli jotain ilon ja vapautuneen ahdituksen sekaista mouruntaa jo siinä vaiheessa, kun sain sen vihdoin lakkaamaan. Nauru oli juuri nyt paljon tarvittu asia, sillä Kuolonklaanin vallanalla eläminen ei ollut hohdokkainta elämää. En kylläkään ole vielä ehtinyt elämään Eloklaanissa ilman mitään poikkeusoloja tai aikoja, joten mikä minä olin mistään valittamaan. Harjoitukset olivat saaneet mieleni täysin pois Kuolonklaanista ja kaikesta siitä alakuloisesta surusta, joka välillä peitti leirin alleen lumisateen lailla.
“Kokeiltaisiinko nyt sitä kastautumista kaulaan saakka?” Hilehuurteen ääni keskeytti ajatukseni kulun ja nyökkäsin nopeasti. Nyt olisi parempi keskittyä.
“Haluatko, että tulen viereesi vai olenko kauempana?” kolli kysyi mutta liian myöhään, sillä minä olin jo kaulaan asti vedessä. Olin astunut eteenpäin hallitun pienen askeleen ja nyt kauhoin vettä käpälilläni, joskin aika hätäisen nopeasti. Mestarini ilme oli hämmästynyt mutta minä olin vain ylpeä itsestäni, sillä olin oikeasti tehnyt sen!
//Hile?
