Nopsatassu
Kirjoittaja: Saaga
Minua tärisytti. Koko kehoni tuntui levottomalta jännityksestä ja stressistä. Käpäläni olivat kaikkea muuta kuin vakaat, kun astelin Mesitähden luo litteäkivelle. Oli soturinimitykseni aika. Olin todella innoissani mutta myös todella jännittynyt. Vähän aika sitten olimme pitäneet Hilehuurteen kanssa uuden saalistusarvioinnin, koska edellinen oli mennyt mönkään mutta se ei haitannut minua. Kuulin edelleen Hilehuurteen sanat mielessäni.
“Olen varma, että olet valmis soturiksi. Ilmoitan tästä Mesitähdelle pian. Olen ylpeä sinusta”, hän oli naukunut. Huokaisin syvään ja katsoin Mesitähteä silmiin. Seisoin ryhdikkäästi klaanini edessä ja minun oli oikeasti aika saada soturinimeni. En meinnut uskoa tämän olevan totta.
“Minä Mesitähti pyydän esi-isiämme kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut tapamme ja lakimme tarkkaan syntyperästään huolimatta ja hän on valmis soturiksi. Lupaatko Nopsatassu kunnioittaa klaaniasi ja suojella sitä jopa henkesi uhalla?” kolli naukui. Mesitähden sanat saivat tunteeni pintaan mutta koitin keskittyä.
“Lupaan”, nau’uin vahvasti. Olin varma tästä. Enkö ollutkin? Tunsin kuinka käpäläni tärisivät lujempaa. Olin oikeasti tässä!
“Siinä tapauksessa sinut tunnetaan tästä lähtien nimellä Nopsaliekki!” Mesitähden ääni oli hilpeä ja sai minutkin hymyilemään.
“Nopsaliekki! Nopsaliekki! Nopsaliekki!” koko klaani hurrasi. Hymyni vain leveni ja tassutin yleisöä kohti suoraan Hilehuurteen luo. Tunteet melskasivat sisälläni. Enimmäkseen siellä oli iloa ja intoa. Ehkä rippunen ahdistusta mutta se oli nyt jätettävä taakse.
“Kiitos, että olit rinnallani tämän matkan. Olet uskomaton”, nau’uin kollille. Olin tälle syvästi kiitollinen. En voinut uskoa tätä. Oli upeaa olla soturi! Siis oikea soturi!
//Hile?
