Omenahuuma
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Pörhistin turkkini suojaksi tihkusateelta. Taas yksi kalsea, lehtisateinen aamu – hiphurraa. Kaipasin jo lämpimiä ja aurinkoisia viherlehden päiviä, joista olimme saaneet nauttia vielä puoli kuuta sitten. Minttuliekki oli tehnyt haljun tempun laittamalla meidät tällaisella kelillä saalistuspartioon.
“Hajaannutaan tässä ja tavataan aurinkohuipun aikoihin samassa paikassa”, Korppisiipi jakoi ohjeita partiolle, johon kuului hänen ja minun lisäksi Pehmoturkki oppilaansa Yötassun kanssa. “Saalistusonnea kaikille!”
Toivotin onnea klaanitovereilleni ja suuntasin syvemmälle sekametsään reviirin pohjoisrajaa kohti. Kuljin suu raollaan eteenpäin, maistellen ilmasta tuoreita hajuja. Sade ja märkä maa tuoksuivat voimakkaasti ja peittivät alleen kaikki muut hajut, mikä teki riistan jäljittämisestä vaikeampaa. Huiskaisin hännälläni närkästyneenä – juuri tätä olin odottanutkin. Vesisatella saalistaminen pitäisi olla soturilaissa kiellettyä.
Kasvavasta turhautumisesta huolimatta jatkoin eteenpäin. Jossain vaiheessa törmäsin osittain vahingossa hiireen, jonka tapoin nopealla sivalluksella niskaan. Hautasin saaliini erään pienen kuusen juurelle, ja onnistuneesta taposta reipastuneena päätin yrittää löytää lisää saalista.
Olin tutkimassa jäniksen papanakasaa, kun korvani havaitsivat poikki napsahtavan oksan äänen jostakin läheltä. Nostin päätäni ja katselin ympärilleni valppaasti. Nuuhkaisin ilmaa, ja niskakarvani pörhistyivät, kun erotin vieraan kissan hajun. *Reviirillämme on tunkeilija.*
Lähdin hiipimään äänen suuntaan hipihiljaa. Koska tuuli puhalsi minuun päin, kaiken järjen mukaan tunkeilija ei ollut vielä voinut haistaa minua. Niinpä toivoinkin yllättäväni kissan, eikä toisinpäin.
Kurkistin erään osittain lakastuneen saniaispöheikön takaa ja näin muutaman hännänmitan päässä vieraan kissan katselemassa ympärilleen mietteliään näköisenä. Kyseessä oli pienikokoinen, vaaleanruskea kolli, jolla oli turkissaan tummempia kuvioita. Hieman itsetyytyväinen virne nousi naamalleni – kokoni puolesta päihittäisin tunkeilijan mennen tullen, mikäli tämä ryhtyisi vaikeaksi.
Nousin seisomaan ja astelin kissan taakse aukiolle. Kolli käännähti katsomaan minuun selvästi yllättyneenä.
“Tervehdys. Oletko eksyksissä?” kysyin rauhallisesti ja kallistin päätäni katsoessani kissaan. “Tämä nimittäin sattuu olemaan Eloklaanin aluetta, eikä ulkopuolisten ole tapana kuljeskella reviirillämme miten huvittaa.”
//Kehrääjä?
