Omenahuuma
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Tiedätte varmaan jo, mitä kaksijalkalassa tapahtui? Mesitähti tappoi kujakissayhteisön johtajan ja meidän onnistui jatkaa matkaa.” Liljatuuli silmäili meitä tyynesti puhuessaan, ilmeisesti odottaen meidän huomauttavan, jos oli väärässä. Istuin Harhamietteen vieressä, ja tunsin itseni pikkupennuksi, joka kuunteli tarinaa. Nyökyttelimme pienesti kollin kanssa, ja Liljatuuli jatkoi: ”Päästyämme pois kaksijalkalasta, ilmat olivat jo kylmenemään päin. Mesitähti vilustui, ja meidän oli hiljennettävä vauhtia. Kuten olin pelännyt, pöpö äityi viheryskäksi ja jouduimme jäämään paikoillemme pitkäksi aikaa, kunnes hänen olonsa helpottaisi.”
”Samaan aikaan kun olimme jumissa Mesitähden sairastumisen takia, eräs Olof-niminen kissa liittyi seuraamme. Hän kertoi olleensa loukussa siinä kujakissayhteisössä, jonka johtajan veljeni oli tappanut. Kolli oli päättänyt seurata meitä etäältä jonkin aikaa, kunnes uskaltautui tulemaan esiin tarjotakseen apuaan. Hän tiesi paljon yrteistä ja parantamisesta, ja ajattelin, että hänestä voisi olla apua meille. Olof sai luvan jäädä.” En ollut koskaan aiemmin kuullut mainittavan ketään Olof, kun oltiin puhuttu Mesitähden ja muiden matkasta tänne. Aloinkin pohtimaan, mitä hänelle oli tapahtunut.
”Kului pari kuuta. Olof opetti minulle muutamia hyödyllisiä niksejä, mutta ennen pitkään paljastui, että hän oli sepittänyt suurimman osan yrttitietoutensa laajudesta, eikä hänestä viime kädessä ollut paljoa apua”, Liljatuuli kuulosti enemmänkin huvittuneelta kuin katkeralta puhuessaan tästä muukalaisesta. ”Hän on oli kyllä mukavaa seuraa. No, lopulta Mesitähti parani ja pääsimme taas matkaan. Olof-parka sen sijaan ei selvinnyt. Hänkin sai viheryskän, mutta tauti ei millään ottanut parantuakseen, vaikka kuinka yritin kaikkea. Lehtikato oli raskas meille kaikille.”
Pesän suulta kuului hälinää. Korppisiipi pelmahti sisään ison vatsansa kanssa. Käännyimme Harhamietteen kanssa katsomaan häntä yllättyneinä.
”Minttuliekki! Hän poikii nyt!”
Liljatuulen silmät syttyivät ja hän nyökkäsi terävästi. Hänen katseensa käväisi meissä nopeasti. ”Toivottavasti nautitte tarinasta. Minun on nyt mentävä.”
Poistuimme parantajan pesältä vaivihkaa, sillä emme halunneet olla parantajan tiellä, kun hän valmistautui auttamaan varapäällikköä synnyttämään.
Käännyin Harhamietteen puoleen. ”Antoiko Liljatuulen tarina sinulle uutta perspektiiviä?” kysyin tältä.
//Harha?
//293 sanaa
