Omenahuuma
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Olin viettänyt parantajan pesällä jo useamman päivän, ja totta puhuen jossain vaiheessa kadotin kokonaan ajantajuni, enkä ollut enää perillä vuorokaudenajasta. Kun on nukkunut monta päivää putkeen, on hankala erottaa yötä illasta ja niin edespäin. Oloni oli kuitenkin jo paljon parempi kuin pari päivää sitten, enkä enää yskinytkään niin pahasti.
Ampiaispentu oli päässyt eilen pois parantajan pesältä. Olin tietenkin iloinen pennun puolesta – olisi ollut aivan kamalaa, jos hän ei olisi selvinnytkään. Toivoin vain, etten joutuisi virumaan sairasaukiolla enää kovin pitkään, sillä paikallaan oleminen alkoi käydä turhauttavaksi.
Liljatuuli tuli suorittamaan minulle päivittäistä tarkistusta. Yritin olla niin terveen ja valppaan näköinen kuin vain pystyin, mutta tiesin kyllä, että Liljatuuli näki esitykseni läpi. Tummanharmaa parantajakissa teki minulle tavanomaiset testinsä ja tarkasti, oliko minulla kuumetta. Kun hän oli valmis, kysyin häneltä:
”Olenko minä melkein terve?”
”Melkein”, Liljatuuli vastasi painottaen sanaa. Hän laski eteeni tukon yrttejä. Lehtiä oli tällä kertaa vähemmän kuin tavallisesti ja ne näyttivät kärsineemmiltä kuin ne, joita oli aiempina kertoina saanut. Mietin, olivatko parantajien yrttivarannot hupenemassa. ”Joudut luultavasti olemaan täällä vielä pari päivää, ennen kuin uskallamme siirtää sinut soturien pesälle.”
”Hyvä on”, huokaisin ja kurkotin kaulaani sen verran, että yletyin nuolaisemaan lehdet suuhuni. Ne rapisivat suussani, kun jauhoin niitä hampaideni välissäni sopivammaksi niellä. Liljatuuli väläytti minulle väsyneen hymyn ja siirtyi seuraavan potilaan luo.
Katselin häntä samalla, kun mutustelin yrttejä. Parantaja oli varmasti uupunut, eikä hänen taakkaansa keventänyt yhtään se, että Leimusilmäkin oli sairastunut viheryskään. Kauankohan hän mahtaisi jaksaa hoitaa kaikkia sairastuneita alivoimalla?
//239 sanaa
