Omenahuuma
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Suin itseäni soturien pesän edustalla, kun yhtäkkiä joku tuli eteeni. Kesken kielenvedon nostin katseeni Kirpputäplään, jonka leuoista roikkui pulska orava. Kolli pudotti eläimen maahan ja työnsi sitä käpälällään lähemmäksi.
”Lounasta”, tämä maukui ja istuutui.
Tutkailin tuoresaalista vaikuttuneena; se oli melkein Kirpputäplän itsensä kokoinen. ”Sinäkö sen nappasit?”
Pienikokoinen soturi kohautti lapojaan ja nuolaisi sitten rintaansa pariin kertaan, kuin yrittääkseen näyttää vaatimattomalta varsin kookkaan saaliinsa rinnalla. ”Minulla kävi tuuri”, hän vastasi sävyisästi.
Kurkustani nousi hilpeä kehräys. ”Tuo orava olisi helposti voinut vaikka napata sinut”, kiusasin. Kirpputäplä puhahti, muttei vaikuttanut ottavan heitostani nokkiinsa.
Asetuimme leirin reunalle syömään oravaa. Kirpputäplä sai ottaa ensimmäisen haukun, koska oli pyydystänyt sen ihan omin avuin. Repiessäni itselleni sopivaa lihakimpaletta mieleeni muistui se eläin, jonka olin nähnyt aiemmin aamulla.
”Minä näin tänään joella sellaisen ison eläimen”, aloitin suu täynnä, mutta pidin sitten pienen tauon, jotta ehdin pureskella loppuun. Liha oli yhä lämmintä, ja sen mehu täytti suuni. ”Sillä oli mukanaan pienempi poikanen. Ne olivat tosi suloisia!”
Kirpputäplä katsoi minua hetken sen näköisenä, ettei uskonut. ”Oletko varma, ettei se ollut kettu?” hän varmisti, mutta huomatessaan korvieni painuvan luimuun närkästyneesti, tämä loksautti suunsa kiinni.
”Kyllä minä petoeläimen erotan!” sihahdin kiihtyneenä ja olin vähällä antaa soturille ympäri korvien, mutta hillitsin sitten äkillisen tunteiden purkauksen. ”Niiden näkeminen sai minut vain ajattelemaan, miten mukavaa olisi, jos minullakin olisi jonakin päivänä omia pentuja”, jatkoin rauhallisemmin.
Kirpputäplä räpytti silmiään yllättyneen oloisena. ”Sinähän sanoit ihan tässä pari päivää sitten, ettet kuuna päivänä halua pentuja riesaseksi”, hän tokaisi hieman hilpeään sävyyn. Läpsäisin häntä tassulla.
”No se oli silloin!”
Jatkoimme ateriaa hyväntuulisessa hiljaisuudessa. Kun oravasta oli enää jäljellä rippeet, nuoleskelin viiksistäni lihasta jääneet mehut ja nousin seisomaan häntääni mietteliäästi heilutellen. Vilkaisin sitten Kirpputäplään, joka myöskin oli könynnyt itsensä käpälilleen ja pesi nyt vereen sotkeutunutta valkoista täplää rinnassaan.
Yritin kuvitella, millaisia meidän kahden pennuista tulisi; ne olisivat joko pieniä ja vikkeliä niin kuin Kirpputäplä tai suuria ja jänteviä kuten minä. Tukahdutin sitten huokaisun ja käänsin pääni poispäin kollista. Me emme olleet vielä edes kumppanuksia, joten oli täysin turhanpäiväistä haaveilla pennuista, joita ei välttämättä koskaan tulisi.
Kului puoli kuuta, ja metsässä viherlehden ajan vallinnut vihreys oli vaihtumassa oranssin ja punaisen sävyihin. Jo melkein neljänneskuun verran oli satanut putkeen, mutta tänään sateesta oli taukoa, ja sinitaivaskin vilahteli puunlatvojen takaa.
Johdin partiota Kuolonklaanin rajalle. Olin hieman hermostunut, sillä tämä oli ensimmäinen kertani soturina, kun minulle oli uskottu vastuu rajapartion vetämisestä. Paineita lisäsi se, että mukaani partioon oli laitettu entinen mestarini Mesitähti sekä Kirpputäplä, joka haittasi huomattavasti keskittymistäni. Kahden kollin lisäksi mukana kulkivat Iltakaiku ja tämän oppilas Paatsamatassu.
Kävelin joen viertä pitkin mielessäni selvänä määränpäänä kauempana yläjuoksulla oleva ylityspaikka; puunrunkosiltaa pitkin pääsisimme kulkemaan turvallisesti kuohuavan virran yli.
Käänsin välillä toista korvaani taaksepäin varmistaakseni, että toiset pysyivät perässäni. Tullessamme ylityspaikalle käännyin vielä katsomaan heihin päin, ennen kuin lähdin tasapainoilemaan runkoa pitkin.
Olin melkein toisella puolella, kun yhtäkkiä runko allani tärähti ja alapuoleltani kuului molskahdus. Kirpputäplän rääkäisy katkesi lyhyeen, kun hän katosi hetkeksi uppeluksiin pinnan alle.
”Kirpputäplä!” Epäröimättä loikkasin alas puulta ja mäiskähdin vatsa edellä hyiseen veteen. Kuulin Mesitähden huutavan minulle jotakin, mutta oma puuskutukseni ja pauhaava vesi peittivät kollin äänen alleen.
Ryhdyin etsimään katseellani mustavalkeaa soturia. Viimein hoksasin pienen pään nousevan pintaan vähän matkan päässä ja lähdin kauhomaan sitä kohti itsevarmoin liikkein. Päästessäni Kirpputäplän kohdalle tartuin kiinni hänen löysästä niskanahastaan ja yritin pitää tämän pään aaltojen yläpuolella.
Tunsin voimieni alkavan ehtyä jaloistani. Virtaus oli liian voimakas että olisin pystynyt uimaan rantaan. Vesi kieputti meitä ympäriinsä, eikä minulla ollut enää hajuakaan, miten päin olimme.
»Apua!»
//Mesi tai Ilta? xd
//569 sanaa
