Omenatassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Noudatin mestarini esimerkkiä käydä ketun kimppuun. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin ketun elävänä ja vieläpä näin läheltä, mutta minulla ei ollut varaa jäädä ihmettelemään sitä, sillä kissan henki – itse asiassa myös meidän – oli uhattuna. Syrjäsilmälläni näin, miten pieni, mustavalkoinen kissa hinautui kauemmaksi taistelutantereesta. Se näytti loukanneen jalkansa.
Ajatukseni palasivat salaman lailla takaisin kettuun ja käsillä olevaan taisteluun, kun kuulin sen päästävän tuskaisan vingahduksen Mesitähden kynsiessä sen selkää. Minun oli toimittava nopeasti. Mutta miten ihmeessä me viisi voisimme päihittää noin kookkaan petoeläimen? Minun ei tarvinnut miettiä sitä pitkään, sillä nähdessäni millä päättäväisyydellä klaanitoverini kävivät kettuun kiinni, sain siitä itsekin voimaa taistella.
Upotin hampaani ketun jykevään etujalkaan. Se ulahti, mutta ei voinut juuri mitään ollessaan viiden kissan samanaikaisten hyökkäysten kohteena. Jakelin kynsilläni iskuja sen paksuun kaulaan, ja tunsin, miten kuuma veri roiskahti naamalleni. Kettu pani kampoihin minkä pystyi: Lakkakuiske lensi kaaressa ilman halki kauemmaksi taistelusta pedon heilauttaessa isoa päätään. Naaras nousi kuitenkin pian taas jaloilleen ja palasi auttamaan muita.
Taistelu tuntui kestäneen pienen ikuisuuden, mutta lopulta kettu alkoi väsyä. Viimeisillä voimillaan se karisti kissat pois päältään ja yritti juosta karkuun. Olin jo lähdössä sen perään, mutta Mesitähti esteli minua.
”Antaa sen mennä. Se tuskin tulee takaisin ainakaan vähään aikaan.”
Katselin ketun loittonevaa hahmoa, kunnes muistin reviirimme rajat ylittäneen erakon, jonka mukana kettu oli tullut. Pieni kissa makasi yhä maassa ja tuijotti meitä häkeltyneenä. Se aukoi suutaan hetken sen näköisenä, ettei tiennyt, mitä tällaisessa tilanteessa olisi pitänyt sanoa, mutta lopulta se kokosi itsensä ja rykäisi:
”Kiitos, kun pelastitte minut.”
Katsoin kissaa epäluuloisesti. Se ei voinut olla kovinkaan vanha, ainakaan edelleen pentumaisen kuuloisesta äänestä päätellen. Se oli varmaan joitain kuita minua nuorempi. Tunsinkin itseni yllättäen paljon vanhemmaksi ja kypsemmäksi, ja se suorastaan sai minut hykertelemään mielihyvästä.
Käännyin mestarini puoleen. ”Mitä sille pitäisi tehdä?”
Mesitähti oli juuri aikeissa vastata, kun Salviakatse osallistui keskusteluun: ”Hän näyttäisi olevan loukkaantunut.”
Kissa katseli meitä korvat ylhäällä, mutta olin huomaavinani sen ilmeessä pientä närkästystä. ”Kuulen kyllä tänne asti, mitä puhutte. Enkä ole mikään ’se’, vaan on minulla nimikin: Asgard.”
Asgard. Siitä oli pitkä aika, kun olin tavannut kissan, jolla oli jokin muu nimi kuin klaaninimi. Aloinkin pohtia, olisiko tämä Asgard mahdollisesti entinen kotikisu kuten minäkin.
Katseeni kiinnittyi taas mestariini, joka oli nyt astellut lähemmäksi Asgardia. Riippuisi yksin päälliköstä, ajettaisiinko erakko pois reviiriltämme vai vietäisiinkö hänet leiriin paikattavaksi. Vaikka tiesinhän minä kyllä jo, miten tämä tulisi päättymään, kun kyseessä oli Eloklaanin oma Mesitähti.
//Mesi? Harhakin saa tietenkin jatkaa c:
//393 sanaa
