Omenatassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Mietin sitä, mitä Mesitähti oli sanonut minulle matkalla leiriin. Hänen vastauksensa kysymykseeni kollin ensirakkaudesta oli ollut mielestäni melko suppea, eikä se ollut kuulostanut minusta yhtään rakastuneen kissan puheelta. Olinkin siis alkanut pohtia, hävisikö rakkauden huuma lopulta, eikä toinen olisi myöhemmin enää kuin vain yksi hyvin läheinen kissa, joka tiesi sinusta kaiken ja sinä hänestä, mutta siitä huolimatta keskustelut olivat lyhyitä ja yksitoikkoisia. Lisäksi Mesitähti oli kertonut rakastuneensa Aurinkokajoon vasta, kun tämä oli alkanut odottaa hänen pentujaan. Minusta se kuulosti melko kuivalta. Itse en ainakaan halunnut, että minuun rakastuttaisiin vain sen takia, että satuin odottamaan jonkun pentuja, ja sen jälkeen joutuisin vielä huolehtimaan niistä rääkyvistä kakaroista vapaaehtoisesti. Miten kamala ja brutaali kohtalo! Minun kävi jopa melkein sääliksi Aurinkokajoa.
Näykin lintuani ruokahaluttomana. Inhosin tuoretta lihaa, erityisesti kaikenlaisia jyrsijöitä ja myyriä, vaikka kyllä niitäkin saattoi syödä, jos oli nälkäkuoleman partaalla. Linnut menettelivät ihan, mutta eivät ne päihittäneet kaksijalkojeni tarjoamia pöperöitä. Silti en tuntenut koskaan koti-ikävää, mikä ehkä kuulosti jonkun korvaan hieman oudolta. Kaksijalkani eivät olleet olleet minulle koskaan mitään muuta kuin pelkkiä, helposti korvattavissa olevia palvelijoita, joiden tehtävä oli ollut hyppiä minun mieleni mukaan. Sitä oli kestänyt niin pitkään, kunnes olin saanut tarpeekseni ja ottanut hatkat.
”Sopiiko liittyä seuraan?”
Korvani värähtivät tunnistaessani tutun äänen, ja siirsin silmäni Kirpputassun pieneen hahmoon. Kolli seisoi edessäni hiiri hampaissaan, ja hänen silmissään oli iloinen pilke. Minä nyökkäsin ja odotin rauhassa, että kolli etsisi sopivan paikan läheltäni.
Turkkini oli yhä vähän kostea uimisen ja sateen takia. Olin parhaani mukaan yrittänyt kuivata sitä, mutta se oli ollut minulle vaikeaa, sillä en pitänyt joen mausta kielelläni. Se oli hiekkaisen ja samean makuinen, inhottava.
”Miten harjoituksissa sujui?” ystäväni kysyi, kun hän oli nielaissut ensimmäisen suullisen hiirestään. Sitten hänen kasvoilleen levisi hiukan pahankurinen virnistys, kun tuo jatkoi: ”Näytät ainakin siltä, että sinut on uitettu kunnolla.”
Pyöräytin silmiäni, mutta tällä kertaa lähinnä huvittuneena. Kolli sai minut harvoin pahalle päälle. ”Mesitähti opetti minulle tänään uimista. Pääsin vasta totuttelemaan veteen. Ja juuri silloin piti tietenkin ruveta satamaan! Sen jälkeen me molemmat olimme ihan litimärkiä”, valitin ja tökin samalla edessäni lojuvaa lintua, josta olin syönyt jo melkein puolet. Vilkaisin Kirpputassun hiirtä; oppilas oli kalunnut sen lähes kokonaan. Noin pieneksi kissaksi hänellä tuntui olevan pohjaton ruokahalu.
”Uiminen on ihan kivaa”, Kirpputassu totesi nuoleskellen suupieliään. Hänen katseensa oli lukittunut johonkin tyhjään, kauas minun ohitseni. Hän näytti vajonneen muistelemaan asioita. ”Lauhalaukka oli melko hyvä opettaja. Hän osaa uida todella taitavasti!”
”Niin Mesitähtikin”, sanoin nopeasti väliin, ikään kuin puolustellen mestarini taitoja. ”Hänhän minut urheasti pelasti joesta, kun olin vähällä hukkua.” En ollut puhunut tapahtuneesta aiemmin Kirpputassun kanssa, mutta oletin hänen tietävän siitä jotakin. Näin tiiviissä yhteisössä uutiset kulkivat nopeasti eteenpäin kissalta toiselle.
”Sitä en epäile”, hymähti Kirpputassu, jonka viikset värisivät nyt hiukan huvittuneesti, ”mutta minun tietääkseni Lauhalaukka opetti myös sinun mestariasi uimaan.”
Silmäilin ystävääni puntaroiden. Ellen olisi tiedostanut olevani Kirpputassun seurassa, olisin saattanut aloittaa kiistelyn asiasta, jos kyseessä olisi ollut ihan kuka tahansa toinen. Annoin jutun lopulta jäädä siihen, enkä alkanut puimaan sitä enää sen enempää.
”Me keskustelimme tänään Mesitähden kanssa rakkaudesta”, sanoin yhtäkkiä. Puheenaiheeni aiheutti Kirpputassussa yllättävänkin vahvan reaktion; hän oli vähällä tukehtua ruokaansa.
”N-niinkö?” hän mutisi hämillään. Tutkailin häntä katseellani. Kolli vältteli jälleen katsomasta minua silmiin, mutta en ollut siitä milläänsäkään. Olin vain halunnut saada tietää, mitä ajatuksia hänellä liikkui päässään asiaan liittyen.
”Niin”, vastasin, nuolaisin vaivihkaa käpälääni ja pyyhkäisin sillä sitten korvantaustojani. ”Mesitähti kertoi minulle, että hän lähentyi Aurinkokajon kanssa silloin, kun he olivat vielä etsimässä Eloklaanin reviiriä. Mutta ajattelepa tätä: hän sanoi rakastuneena tähän silloin, kun Aurinkokajo alkoi odottaa heidän pentujaan! Minusta rakkauden pitäisi tulla ennen pentuja, eikä toisinpäin.” Ilmaisin kantani hyvin voimakkaasti. Se tuntui uponneen myös Kirpputassuun, jonka silmät olivat laajenneet suuriksi ja joka nyökytteli rivakasti päätään, ihan kuin peläten muussa tapauksessa saavansa uuden saarnan asiasta, jos ei nyt myötäilisi sanojani.
”Tiesinhän minä, että sinä ymmärtäisit”, hymähdin tyytyväisenä ja nousin ylös. Linnusta oli jäljellä enää muutama pieni pala, joita en millään saanut nieltyä alas. Kirpputassun hiiri oli kadonnut kollin vatsalaukkuun hyvin nopeasti, eikä siitä ollut jäljellä juuri mitään veriläikkien ja karvatuppojen lisäksi.
”Minulla on huomenna auringon noustessa rajapartio, joten parasta mennä lepäämään.” Olin jo aikeissa lähteä oppilaiden pesälle päin, kun yhtäkkiä Kirpputassukin pomppasi ylös. Käännyin katsomaan häneen hieman odottavasti, sillä kolli vaikutti siltä, että hänellä oli jotain tärkeää sanottavaa.
Kirpputassu katsoi minua hetken mitään sanomatta, sitten hän pudisti hieman päätään ja äskeinen päättäväisyys hänen ilmeestään oli kadonnut. ”Minäkin tulen kukkumaan… siis nukkumaan! Me taidamme olla samassa partiossa, sillä Lauhalaukka sanoi, että lähtisimme myös auringonnousun aikaan partioimaan.”
”Ai, no sehän on kiva”, tokaisin, ja aloin huomaamattani hymyillä. Olin salaa iloinen siitä, että satuimme samaan partioon Kirpputassun kanssa. Saisimme enemmän yhteistä aikaa keskenämme.
Hyvin pian sen jälkeen lähdimme molemmat kulkemaan oppilaiden pesän suuntaan. Minun ei tarvinnut odottaa unta kauaa, sillä se tuli melkein samalla hetkellä, kun suljin silmäni asetuttuani omalle paikalleni makaamaan.
Aamulla Kirpputassu kävi herättämässä minut. Olisin varmaan muuten nukkunut yli auringonnousun, ellei hän olisi ystävällisesti tullut ravistelemaan minua jalkeille.
Kaikessa hiljaisuudessa siistimme molemmat omat turkkimme ja siirryimme sitten ulos. Olimme itse asiassa jopa vähän etuajassa, mistä en voinut olla kuin vain tyytyväinen.
Säikähdin, kun olin vähällä törmätä pesän suulla mestariini, joka näytti vähintään yhtä yllättyneeltä. Pysähdyin siihen paikkaan välttääkseni törmäyksen.
”Huomenta”, tervehdin pirteästi. Kiersin valkean kollin ohitse, jotta Kirpputassu pääsisi tulemaan myös ulos pesästä.
”Ai, oletkin jo hereillä”, Mesitähti hymähti, ”partio lähtee aivan pian.” Huomasin, ettei mestarini yrittänyt edes piilotella yllättyneisyyttään siitä, että olin tähän aikaan hereillä.
”Niin no, muistaakseni sinä sanoit, että me lähdemme varhain auringonnousun aikaan, joten miksi en olisi jo hereillä”, näpäytin takaisin, mutta en voinut estää viiksiäni värisemästä. Mesitähden suu oli venynyt pieneen hymyyn.
Vähän ajan päästä partio oli tekemässä lähtöä, juuri kuten Mesitähti oli hetkeä aiemmin maininnut. Utusielu johdatti tottuneen oloisesti viisihenkisen joukkomme ulos leiristä.
Mesitähti ja Lauhalaukka kulkivat heti kilpikonnalaikkuisen soturin perässä, ja minä ja Kirpputassu tassuttelimme partion viimeisinä mestariemme takana. Lauhalaukka ja Mesitähti puhuivat jostain keskenään hiljaisella äänellä. Jos olisin tahtonut, olisin kyllä voinut pinnistellä kovemmin kuullakseni, mistä he oikein puhuivat, mutta juuri nyt ajatukseni olivat suuntautuneet vierelläni kulkevaan Kirpputassuun.
Katsoin häntä aina välillä syrjäsilmällä, ja huomasin hänen kääntävän silmänsä aina nopeasti toisaalle, jos katseemme uhkasivat kohdata toisensa. Minusta se oli söpöä – Kirpputassu oli söpö. Hän oli varmasti koko klaanin herttaisin kissa!
Jossain vaiheessa matkaa meidän täytyi ylittää joki. Ylitys tapahtui siten, että Utusielu kulki edellä, Mesitähti tuli heti hänen takanaan ja sen jälkeen tulimme minä ja Kirpputassu. Lauhalaukka tuli vasta meidän perässämme, kaiketi ihan vain siltä varalta, että jos jompikumpi meistä sattuisi tipahtamaan jokeen ja hänen pitäisi ryhtyä hengenpelastajaksi.
Pääsimme kaikki viisi turvallisesti joen toiselle puolelle, josta matka jatkui rauhallisesti Kuolonklaanin rajan suuntaan. Mietin, milloin Mesitähti mahtaisi nimittää Kirpputassun soturiksi. Mietin myös, mahtaisimmeko kohdata yhtään Kuolonklaanin kissaa rajojen merkkauksen yhteydessä. Muistin vieläkin sen kerran, kun olin jahdannut jänistä naapuriklaanin alueelle ja Kuolonklaanin partio oli saanut minut kiinni itseteossa. Olin sanonut partiota johtaneelle Kuolonklaanin varapäällikkö Henkäysvarjolle suorat sanat silloin, ja jos minulle tulisi joskus vielä siihen tilaisuus, tekisin niin varmasti uudelleenkin.
Kun pysähdyimme ensimmäisen kerran merkkaamaan rajoja, hipsin huomaamatta mestarini vierelle. Valkea päällikkö käänsi vaaleanvihreät silmänsä minuun, ja minä hymyilin mahdollisimman viattoman näköisesti.
”Hei kuule, milloin minusta tulee soturi? Nimitetäänkö minut samaan aikaan Kirpputassun kanssa?” kyselin kainostelematta, sillä minua tosiaan kiinnosti tietää, minkälaisia ajatuksia mestarillani oli lähitulevaisuudessa tapahtuviin soturinimityksiin liittyen.
//Mesi?
//1182 sanaa
