Omenatassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Tule vain rohkeasti syvemmälle.” Karpalotassu näytti epäröivältä. Hänen etutassujensa varpaat osuivat rantahiekalle vyöryvään pieneen aaltoon, ja hän kavahti kauemmaksi. Huokaisin.
”Miten voin opettaa sinua uimaan, jos et edes suostu tulemaan veteen?” sanoin turhautuneena. Mesitähti ja Hopeaputous istuivat vähän matkan päässä hietikon reunalla. He olivat madaltaneet äänensä niin, että minä ja Karpalotassu emme voineet kuulla heidän puhettaan. Ärsytti.
Katseeni siirtyi takaisin valkeaan Karpalotassuun, joka myöskin vilkuili selkänsä yli mestareihin päin. Hän näytti nyt entistä epävarmemmalta, ja tuumin, mahtoiko se johtua siitä, että hänen isänsä – eli minun mestarini, Mesitähti – oli paikalla seuraamassa hänen suoriutumistaan. Ymmärsihän sen: en minäkään olisi halunnut tuottaa omalle vanhemmalleni pettymystä tällaisessa tilanteessa.
”Hei, ei mitään hätää”, sanoin nyt hieman lempeämmin. ”Kunhan olet saanut kasteltua turkkisi kunnolla, vesi ei tunnu enää niin pahalta. Katso vaikka minua.” Irrotin jalkani pohjasta ja uin pienen kierroksen näyttääkseni kollille, että se oli täysin turvallista. Uimiseen liittyi tietenkin monia riskejä, mutta niistä oppilaan ei tarvinnut saada tietää vielä.
Lopulta Karpalotassu rohkaisi mielensä ja kahlasi esimerkkini mukaisesti veteen. Hänen kasvonsa vääntyivät irvistykseen, kun kylmä vesi kiertyi hänen jalkojensa ympäri. Kun kolli oli edennyt niin syvälle, että vain pieni kaistale hänen selkäänsä oli enää näkyvillä pinnalla, pysäytin hänet.
”Hienosti tehty”, hymyilin. Karpalotassu yritti kurottaa kaulaansa pidemmälle, jottei olisi nielaissut vettä vahingossa, mutta hänenkin kasvoillaan viipyili hymyntapainen. ”Koska tämä on ensimmäinen kertasi, emme tee tämän enempää. Nyt sinun täytyy vain totutella veteen. Huomaatko, miten paljon raskaampia liikkeet ovat veden alla? Odotas vain, kun pääset takaisin rantaan ja yrität kävellä – sinusta tuntuu siltä kuin et osaisi enää lainkaan kävellä!”
Oleilimme vedessä vielä jonkin aikaa. Karpalotassu totutteli kaikessa rauhassa veteen: hän teki lievän U-käännöksen ja kahlasi takaisin rantaan päin, mutta juuri ennen rantaviivaa hän kääntyikin takaisin minun suuntaani ja lähti tulemaan kohti. Seurasin hänen liikkeitään valpastuneena. Olin valmis tarvittaessa auttamaan hänet takaisin rannalle, jos jokin menisi vikaan.
Samalla en voinut olla miettimättä sitä, miten Mesitähti oli antanut minun opettaa Karpalotassua. Hän itse oli hetki sitten siirtynyt Hopeaputouksen kanssa rantaveteen, jossa päällikkö ohjeisti soturille uimisen peruasioita. He eivät olleet kaukana meistä, joten jos tarvitsisimme apua, saisimme sitä välittömästi.
Minua hykerrytti ajatus siitä, että mestarini luotti minuun tällaisessa asiassa. Olihan Karpalotassu sentään hänen poikansa, enkä uskonut tuon luovuttavan vastuuta tämän turvallisuudesta ihan kenen tahansa käpäliin. Siksi pidinkin kollioppilasta tiukasti silmällä tämän harjoitellessa.
Kun olimme lionneet vedessä tarpeeksi pitkään, päätin, että nyt olisi hyvä hetki palata takaisin rantaan. Kuten olin ounastellutkin, Karpalotassu sai pian huomata veden ja ilman eron, kun hän yritti pysyä pystyssä. Märkä turkki veti kollia alaspäin, mutta niin se teki myös minun kohdallani. Näytin Karpalotassulle parhaimman tavan kuivata turkki, ja hän teki saman perässä.
Tassuttelimme rinta rinnan mestarien luokse, jotka myös olivat nousseet rantaan kuivattelemaan turkkejaan. Seisahduin vähän matkan päähän Mesitähdestä, joka silmäili meitä tyytyväisen oloisena.
”Miten teillä sujui?”
”Tosi hyvin! Karpalotassu on tosi nopea oppimaan.” Vilkaisin vieressäni seisovaa kollia, joka hymyili minulle vähän. Käänsin sitten huomioni takaisin mestariini. ”Oliko vielä jotain muuta, mitä meidän pitäisi harjoitella tänään?”
//Mesi?
//479 sanaa
