Omenatassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Sydän hakkasi rinnassani ja tunsin niskavillojeni nousevan pystyyn, kun kuolonklaanilainen kumartui lähemmäksi minua. Hän ei kuitenkaan ylittänyt rajaa. Mesitähti oli puhutellut kissaa nimellä Henkäysvarjo, joten heidän täytyi tietää toisensa jostain jo entuudestaan. Minulle oli kuitenkin täysin yhdentekevää, kuka tämä rontti oikein oli tai mistä hän tunsi mestarini, mutta hän oli aivan liian lähellä minua ja teki olostani todella epämukavan, enkä minä voinut mitenkään sulattaa sellaista. Eikä kukaan puhuisi minulle tuohon äänensävyyn, jos se minusta itsestäni riippui!
”En ole vain tottunut puhumaan roskille, siinä kaikki. Voit siis ihan hyvin ottaa pikkukätyrisi mukaasi ja palata takaisin tunkiolle, missä varmaan asutkin”, vastasin uhmakkaaseen sävyyn, vaikka ääneni särähti vähäsen kesken lauseen. Vastasin kollin mulkoiluun samalla mitalla, ja sivusilmälläni huomasin Mesitähden varoittavan katseen, joka oli osoitettu minulle.
Huomasin, ettei Henkäysvarjo ollut ilahtunut tavasta, jolla puhuin hänelle. Näin hänen ilmeestään, että tuo olisi halunnut sivaltaa minua kynsillään päin näköä, jos olisi saanut tilaisuuden sille. Näkymätön raja meidän välissämme kuitenkin esti häntä tekemästä niin, mistä olin hitusen vahingoniloinen.
”Hän on vasta oppilas”, Mesitähti sanoi rauhallisella äänellä, mutta olin huomaavinani siinä nyt aavistuksen kireyttä. Äsken sanomani ei ollut ainakaan tehnyt tilannetta helpommaksi päällikön kannalta. ”Pidän huolen siitä, ettei tämä pääse poistumaan. Ja nyt jatkossa Omenatassukin osaa varmasti tarkkailla ympäristöään paremmin, vai mitä?”
Katselin mestariani hieman näreissäni, mutta nyökkäsin sitten. En halunnut aiheuttaa hänelle enää enempää ongelmia tähän väliin ryhtymällä hankalaksi.
”Hyvä on. Pitäkää oppilaanne jatkossa paremmassa nuhteessa, muutoin ette selviä tästä enää näin vähällä”, Henkäysvarjo murahti ja loi minuun vielä murhaavan silmäyksen, ennen kuin antoi hännällään merkin partiolleen jatkaa eteenpäin. Jotkut heistä vilkaisivat meitä tuimasti, mutta eivät sanoneet mitään. Olisin halunnut huutaa vielä herjauksia heidän peräänsä ihan vain kostona huonosta käytöksestä, mutta se jäi tekemättä, koska Mesitähti ilmoitti meidän palaavan leiriin.
Kuljimme jonkin matkaa painostavassa hiljaisuudessa. Sydämeni pamppaili kiivaasti vielä tukalasta tilanteesta pois päästyänikin. Välttelin katsomasta Mesitähteä silmiin, ikään kuin peläten, että hän saattaisi käskeä minua kääntymään ympäri samalta seisomalta ja pysyttelemään mahdollisimman kaukana Eloklaanin alueelta jatkossa.
”Aiotko sinä erottaa minut?” kysyin varovasti, rikkoen lopulta hiljaisuuden. En kestänyt olla enää pitempään epätietoisuudessa – jos Mesitähti aikoi potkia minut pihalle klaanista tekoni takia, hänen olisi sama tehdä se tässä ja nyt, eikä niin, että joutuisin kokemaan sen nöyryytyksenä muiden kissojen edessä.
Mesitähti hidasti askeliaan ja tuli kävelemään vierelleni. Hänen katseessaan oli myötätuntoa. ”En. Olet vielä kokematon, etkä osannut olla tarpeeksi varuillasi ympäristöstäsi, mutta opit kyllä olemaan. Ensi kerralla osaat varmasti välttää liikkumista liian lähellä Kuolonklaanin rajaa saalistaessasi.”
Tunsin suurta helpotusta, Mesitähti ei aikonutkaan nakata minua variksille. Sitten hänen ilmeensä muuttui vähän vakavemmaksi, kun tuo sanoi: ”Mutta saisit varoa vähän kielesi kanssa, kun puhut Kuolonklaanin kissoille. He kaikki eivät ole yhtä kärsivällisiä kuin Henkäysvarjo, ja seuraavalla kerralla saatat saada siipeesi.”
Tuttuun tapaan pyörittelin silmiäni hieman pitkästyneenä, mutta tällä kertaa kasvoilleni kaartui myös virnistys. ”Et voi kuitenkaan kieltää, ettenkö muka sanonut totuuksia. Hänhän haisikin aivan roskalta – tai ainakin variksenruoalta!”
//Mesi?
//468 sanaa
