Omenatassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Omenatassu, tarvitsen lisää sammalta!”
Huokaisin, nousin ylös ja löntystelin laiskasti noutamaan Vadelmatassulle lisää sammalta tukosta, jonka olimme saaneet Liljatuulelta. Pyörittelin pienestä palasesta sammalta pallon, jonka sitten nakkasin peremmällä karhunvatukkapensaassa häärivälle kollioppilaalle. Hän ei ollut tarpeeksi valppaana, ja repaleinen mytty osui häntä suoraan naamaan. Hymähdin vähän, mutta mitään muuta huvittavaa en sitten nähnytkään tässä tilanteessa. Kaikista tylsin homma ikinä!
Mesitähden rangaistus oli ollut odottamaani lepsumpi: minä ja Vadelmatassu joutuisi siivoamaan kaikki pesät parin päivän aikana. En pitänyt sitä mitenkään erityisen työläänä urakkana, vaan pikemminkin se oli minusta kuolettavan tylsää. Juuri nyt olisin mieluummin ollut leirin ulkopuolella opettelemassa jotain klaanijuttuja Mesitähden opastuksella, mutta sen sijaan minä olin jumissa tässä tunkkaisessa vanhuksen kuolinpesässä.
”Miten siellä sujuu?” Kirsikkakuonon pää kurkisti sisään pesän suuaukosta. Vanha kissa oli halunnut helpottaa työtämme ja siirtyä ulos nauttimaan auringosta, jotta saisimme rauhassa vaihtaa hänen petiinsä puhtaat sammalet.
”Loistavasti”, vastasin hymyillen tekopirteästi. Vaikka minua turhauttikin suunnattomasti, en silti kokenut tarpeelliseksi purkaa sitä johonkin vanhukseen, joka varmaan muutenkin oli koko ajan jonkin sydänpysähdyksen partaalla. Jos kiukuspäissäni tiuskisin hänelle jotakin, tämähän saattaisi vaikka pelästyä niin pahanpäiväisesti, että kuolla kupsahtaisi siihen paikkaan ja minua syytettäisin murhasta – taas.
Hyvä on, ei kukaan varsinaisesti syyttänyt minua siitä, että olin omalla tempauksellani aiheuttanut Mesitähden hengenmenetyksen, mutta ei kukaan kyllä sitä kieltänytkään. Esimerkiksi se Hiilihammas-niminen kissa, joka oli silloin sattunut samaan aikaan joelle, kun meillä oli ollut tilanne meneillään, oli aina välillä vilkuillut minun suuntaani sen näköisenä, kuin olisin suurin piirtein korkeimman omakätisesti tarttunut kiinni Mesitähdestä ja kiskonut hänet mukanani veden alle ihan tahallaan. Tähän asti olin vain yrittänyt olla välittämättä hänestä, mutta jos tämä ei tajuaisi lopetta tuijottamistani vapaa-aikanaan, kävisin kyllä pitämässä hänelle sellaisen puhuttelun, ettei tuo ainakaan vähään aikaan unohtaisi sitä.
”Tämä on nyt valmis.”
Jossain välissä Vadelmatassu oli saanut vaihdettua Kirsikkakuonon pedin sammalet, kun minä olin ollut uppoutuneena omiin ajatuksiini. Nyökkäsin itsekseni ja kumarruin noukkimaan puhtaat sammalet mukaani, jotta voisimme siirtyä seuraavaan pesään. Halusin hoitaa mahdollisimman monta pesää pois alta tämän päivän aikana, jotta huomiselle ei jäisi niin paljon urakoitavaa ja ehtisin ottaa aikaa itsellenikin. Häntäni oli jo nyt aivan kamalan näköinen! Minun oli päästävä sukimaan se huolella ja poistamaan siitä kaikki pikkuroskat, jotka siihen olivat takertuneet työn lomassa.
Olimme sopineet Vadelmatassun kanssa, että jatkaisimme pesien siivousta klaaninvanhimpien pesästä vasemmalle, kunnes kaikkien kissojen pedit olisi vaihdettu. Seuraavana vuorossa oli pentutarha, joka ei kuulunut henkilökohtaisiin suosikkeihini. Pennut haisivat oudoilta ja pitivät kamalaa ääntä. Ja voi niitä emoressukoita, joiden turkit olivat pentujen takia siivottomassa kunnossa ja mielenterveys riekaleina! Pennut olivat kamalia pikkuhirviöitä, jos minulta kysyttiin. Hyh!
”No niin, jos aloitamme nyt heti, pääsemme myös äkkiä pois täältä”, sanoin lähinnä itselleni, mutta Vadelmatassukin nyökkäsi, ikään kuin vahvistuksena sanoilleni.
Paatsamapentu ja Tuulipentu painivat keskenään pesän perällä. Heitä vahtimassa oli Hallavarjo, joka tervehti meitä ystävällisesti, kun huomasi tulomme.
”Jos minä siivoan toisen pedeistä, niin siivoatko sinä tuon toisen?” kysyin Vadelmatassulta ja viitoin hännälläni pentujen nukkumapaikkoja kohti. Yritin olla katsomatta niihin päin, sillä jo pelkkä ajatuskin sottaisista pennuista sai minut voimaan pahoin.
//Vattu?
//482 sanaa
