Omenatassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Aamun ensisäteet kurottelivat pitkiä kynsiään aukiolle, jossa oli vielä tähän aikaan hiljaista. Ulkosalla oli vain muutama kissa, jotka olivat kaiketi lähdössä partioimaan tai jotain. En minä vain tiennyt – eikä minua oikeastaan kyllä kiinnostanut edes tietääkään.
Minulla olisi tänään tiedossa vapaapäivä, sillä Mesitähti oli palannut vasta myöhään kuunhuipun jälkeen kokoontumisesta yhdessä muiden sinne lähteneiden kissojen kanssa. Hän oli kyllä sanonut minulle aiemmin, että kokoontumista seuraavana päivänä ei pidettäisi harjoituksia, mutta en ollut kiinnittänyt siihen silloin erityisempää huomiota.
Kaipasin kipeästi tekemistä. Jouten oleminen ei sopinut minulle sitten yhtään, sillä vielä kaksijalkojeni luona asuessanikin olin ollut koko ajan vaatimassa huomiota ja viihdykettä. Pelkkä paikallaan oleminen oli hirvittävän tylsää! Jos asuisin yhä kaksijaloillani, olisin jo rikkonut jotakin niille tärkeää saadakseni haluamani.
Kuulin takaani oppilaiden pesältä rapinaa. Hyvin vaaleanruskea kollikissa tassutteli ohitseni ulos pensaiden suojista, eikä hänkään näyttänyt järin tyytyväiseltä. Minulla meni hetki miettiä, miksi hän näytti niin tutulta. Sitten muistin, miten tämä oli aloittanut eilen illalla melkoisen metakan kesken klaanikokouksen, kun ei ollutkaan päässyt mukaan kahden klaanin väliseen kokoontumiseen. Minäkin olin toki ollut pettynyt, kun en ollut kuullut nimeäni sanottavan lähtijöiden joukossa, mutta en sentään ollut saanut mitään itkupotkuraivareita.
Samassa päähäni juolahti ajatus. Viekas hymy levisi vähitellen kasvoilleni, kun nousin ylös ja astelin kollin perässä tuoresaaliskasalle. Oppilas kääntyi katsomaan minua yllättyneenä vaaleanvihreillä silmillään.
”Hei, minä olen Omenatassu, kuten ehkä saatatkin jo tietää. Mikä sinun nimesi on?” kysyin, samalla loihdin kasvoilleni suloisimman hymyni, minkä osasin.
”Vadelmatassu.”
”Oi, onpa sinulla hieno nimi!” lirkutin. Kiersin hänen ja tuoresaaliskasan väliin. ”Kuule, onko sinulla juuri nyt mitään? Ajattelin, että voisimme lähteä käymään kävelyllä leirin ulkopuolella.”
Vadelmatassu kohotti kulmiaan. ”Mutta eiväthän oppilaat saa poistua leiristä ilman soturia.”
”Niin no, emme me kauaa viipyisi. Ihan vain sen aikaa, että ehtisimme haukata raitista ilmaa ja vaihtaa kuulumiset. Sitä paitsi, kaikki ovat muutenkin nukkumassa, joten tuskin heitä edes kiinnostaisi.”
Oppilas näytti puntaroivan sanojani. Yritin voittaa hänet puolelleni, koska en halunnut rikkoa sääntöjä yksin. Jos säännönrikkojia olisi kaksi, mahdollinen rangaistuskin olisi varmasti lievempi, koska en uskonut Mesitähdellä olevan varaa pistää kovin montaa oppilasta jäähylle.
”Jooko, Vadelmatassu, ihan äkkiä vain. Sinullekin tulisi varmasti paljon parempi mieli, kun et eilen päässyt mukaan siihen typerään kokoontumiseen!”
Mainitessani kokoontumisen Vadelmatassun katse terävöityi. En tiennyt, olinko osunut arkaan paikkaan, mutta ainakin olin saanut hänet kuuntelemaan. Hyvä niin.
Madalsin hieman ääntäni ja katsoin häntä myötätuntoisesti. ”Tiedän, miltä sinusta tuntuu, sillä minäkään en päässyt mukaan, vaikka olen Mesitähden oppilas. Ajattele – Mesitähden! Eikö olisikin vain reilua, jos me nyt vuorostamme otamme ohjat käpäliin ja teemme jotain kivaa, ikään kuin hyvityksenä epäreilusta kohtelusta?”
//Vattu?
//410 sanaa
