Oravapentu
Kirjoittaja: Ruska
Kallistin päätäni, kun näin että emon silmistä valui kyyneliä. Oliko emolla kaikki hyvin, olinko tehnyt jotain mistä hän ei tykännyt. Enkö ollutkaan ihana pentu, niin kuin hän ajatteli. Pieni ja lyhyt häntäni valahti las.
“Emo, miksi itket? Oletko surullinen?” kysyin emolta pääkallellani, ystävällisellä äänensävyllä. Emo katsoi minua lempeästi ja pudisti hitaasti päätään.
“En, en tietenkään. Rakastan teitä kahta vain niin kovasti, että itken”, emo naukui värisevällä äänellä, hän pyyhkäisi kyyneleet varovasti pois käpälällään. Nyökkäsin hitaasti, ja tassutin iloisesti hyppien Syreenipennun luo, joka oli katsonut silmät pyöreinä minua ja emoa, koko keskustelumme ajan.
“Syreenipentu, leikitään! Leikitään että minä olen soturi ja sinä vihollinen, mikä sen nimi nyt olikaan… Ai niin, Kuolonklaanilainen soturi! Ja sitten minä voitan sinut!” Naukuin innoissani, niin että sanat menivät sekaisin. Syreenipentu kallisti päätään, ja nousi varovaisesti seisomaan.
“Voidaan leikkiä, jos saan olla Eloklaanilainen”, Syreenipentu maukui kohteliaasti, kuulin ensimmäistä kertaa siskon äänen, se oli kauniimpi kuin olisin voinut kuvitella, mutta siskon vastaus harmitti. Eloklaanilaiset ovat paljon parempia kuin Kuolonklaanilaiset! En suostu leikkimään jos sisko voittaa! Minä voitan!
“Hyvä on, mutta sitten minun pitää voittaa sinut”, naukuin hiukan harmistuneena, ja heilauttelin pientä häntääni puolelta toiselle. Syreenipentu pudisti päätään. “Ei käy! Eloklaanilaisen kuuluu voittaa!” Hän naukui jo hieman ärsyyntyneenä. Siristin silmiäni ja murahdin.
“No sitten minä Olen eloklaanilainen! Tämä on minun leikki joten saan olla mikä haluan!” naukuin uhmakkaasti, ja virnistin. Syreenipentu pudisti päätään. “Ei käy! Minä olen Eloklaanilainen! Minun on pakko olla! Emo! Emo! Oravapentu ei anna minun olla leikissä Eloklaanilainen!” syreenipentu kutsui emo, käänsin katseeni emoon, joka käänsi päänsä meitä kohti. Väläytin hänelle uhmakkaan katseen, minä olen Eloklaanilainen! Eikä Syreenipentu.
// Sype? <3
