Oravapentu
Kirjoittaja: Ruska
Katsoin silmät järkytyksestä pyöreinä, kun emo nousi seisomaan, toinen takajalka velttona roikkuen. Mitä tämä tarkoittaa? Miksi emon jalka roikkuu? Miksi emo ei ole kertonut? Mitä tapahtui? Ja miksi?
”Emo mikä jalkaasi vaivaa?” Syreenipentu miukui ujosti, hänen äänessään oli pelkoa. Tuhahdin ja katsoin Syreenipentua, mitä pelottavaa siinä oli? Tämä on hieman järkyttävää, mutta ei pelottavaa. Emo väläytti minulle hieman toruvan katseen,mutta hänen olemuksestaan huokui rakkaus. Emo huokaisi syvään, ja istahti uudestaan alas. Hän taputti paikkaa vierellään tassullaan, merkiksi meille tulla vierelle. Katsoin emoa kysyvästi, mutta kävelin kuuliaisesti hänen vierelleen.
”Halusin suojella teitä tämän metsän pahuudelta, mutta en voi enää salata totuutta”, emo huokaisi hiljaa, ja kosketti minun ja Syreenipennun päälakea nenällään. ”Mitä tarkoitat?” kysyin emolta hiukan näreissäni siitä, että leikki keskeytyi. Emo katso minua lempeästi silmiin.
”Oli taistelu, eräs Kuolonklaanin soturi, vikkelä ja taitava taistelija, haavoitti jalkaani pahasti. Onneksi minulla oli isänne, hän auttoi minua hädän hetkellä”, emo selitti lempeästi, mutta katsoi huolissaan ulos pesästä, kuin odottaen uutta hyökkäystä. Raivo leimahti sisuksissani, joku ketunläjä Kuolonklaanilainen oli satuttanut emoa! En voinut sallia sitä! Emo huomasi suuttumukseni, ja nuolaisi minua lempeästi.
”Et voi sille mitään, olet vielä pieni, etkä ymmärrä metsän vaaroja”, emo naukui. Nyökkäsin hiljaa, hieman harmissani, mutta raivo sisuksissani oli sammunut. Tunsin itseni yhtäkkiä hyvin väsyneeksi, joten käperryin emon kylkeä vasten. Kun seuraavan kerran avasin silmäni, emo ja Syreenipentu nukkuivat vielä. Nyt oli tilaisuuteni karata! Nousin varovasti pystyyn, etten herättäisi heitä. Hipsin varovasti pentutarhan toiselle puolelle, ja kävelin ylös tunnelista. Minua vastaan tuli hieno näky, mitä en odottanut näkeväni. Kirpeä tuuli pörrötti turkkiani, ja melkein vei mukanaan pienen kehoni. Leirissä kissoja käveli ristiin rastiin, tekemässä omia askareitaan, ja kaunis nummi maisema avautui leiristä. Kävelin kömpelösti eteenpäin, ja kylmä maa tuntui tassuissani. En ehtinyt kauan kävellä, kun kaaduin naamalleni, ja joku nosti minut niskanahastani ilmaan. Huidoin vihaisesti tassuillani vihollista, joka oli minut nostanut, mutta luovutin ja kissa kantoi minua kohti pentutarhaa. Hän kantoi minut sisään ja laski emon ja Syreenipennun viereen. Emo säpsähti hereille, ja katsoi lempeästi kissaa joka oli tullut sisään. Käännähdin kömpelösti ympäri ja näin kellertävän kissan, oransseilla merkeillä. Hänen oransseista silmistä huokui rakkaus.
”Pieni soturimme kävi ulkona seikkailulla”, kissa naukui huvittuneesti. Tajusin kuka kissa oli! Hän oli isä!
// Sype? <3
