Perhopentu
Kirjoittaja: Saaga
Vaikenin täysin, kun naaras mainitsi vanhempani. Odotin vain, että pääsisimme aiheesta pois. Vihasin puhua vanhemmistani.
“Niin”, nau’uin vaiteliaana, kun Syreenisumu sanoi, että olin varmaan ylpeä siitä, että näytin ihan isältäni. Naaras sanoi vielä jotain mutta en vastannut. Onneksi puheenaihe vaihtui. En ollut valmis puhumaan vanhemmistani. Nyökyttelin Syreenisumulle, kun tämä kertoi oppilaana olosta lisää. Puheenaihe alkoi käydä tylsäksi ja halusin vaihtaa sitä. Mietin sopivaa puheenaihetta ja vaivuimme hetkeksi hiljaisuuteen.
“Eikö Sädetassu ollut sinun veljesi?” kysyin mietteliäänä. Sädetassu ja Syreenisumu eivät näyttäneet paljoakaan toisiltaan mutta Syreenisumu oli ilmetty Sypressikuiske ja Sädetassu näytti aivan Aurinkoroihulta. Tiesin heidän kahden olevan kumppanukset, koska olin ollut leirin aukiolla leikkimässä ja nähnyt heidät kahden. Olin siis mennyt kysymään Kimalaistoiveelta heidän nimiään ja hän oli kertonut heidän olevan kumppaneita ja, että heidän pentujaan olivat Syreenisumu ja Sädetassu.
“Kyllä, hän on veljeni”, naaras naukaisi. Nyökkäsin. Taas tunsin kateutta naarasta kohtaan, koska hänellä oli perhe. Se oli ärsyttävää. Siis tuntea kateutta ei se, että toisella oli perhe.
“Mistä juttelisimme? Haluatko kuulla jotain vai?” Syreenisumu naukui. Kohautin lapojani. En tiennyt itsekään mistä halusin jutella.
“Perhopentu oletko siellä?” Kimalaistoiveen nauku kuului pesän oviaukolta.
“Nukkumaanmenoaika.”
Poistuin pesästä ja menin nukkumaan. Sitä ennen kuitenkin lupasin vielä Syreenisumulle, että juttelisimme taas. Ehkä meistä tulisi jopa ystäviä. Hymyillen ajatukselle vaivuin rauhaisaan uneen.
