Perhopuro
Kirjoittaja: Saaga
Heräilin omalta pesältäni. Automaattisesti nostin pääni ja etsin Kehräpentua. Hätäännyin hienoisesti, kun en löytänyt rakasta pientä ruskeaa tuhisijaa omalta pesältään minun pesäni viereltä. Hänen sairastelunsa jälkeen hermoni olivat olleet hyvin tiukoilla kaikessa Kehräpennun turvallisuuteen liittyvissä asioissa.
Sain kuitenkin kiittää Tähtiklaania, koska tuo oli parantunut yskästään täysin ja oli taas oma energinen itsensä.
Nousin ja kuljetin katsettani pesässä. En saanut silmääni muita kuin Kujekullan ja hänen pentunsa.
Kun tajusin, että Kimalaistoivekaan ei ollut pesässä rentouduin hieman. Ehkä pentuni oli ikikuningattaren kanssa ulkoilemassa.
Venyttelin rauhassa ja liikehdin sitten kohti pesän uloskäyntiä.
“Kehräpentu?” kutsuin naarasta tultuani aukiolle.
“Emo!” Kehräpentu kirkaisi ja loikki luokseni iloisesti. Annoin tälle pehmeimmän lempeimmän hymyni ja kosketin kuonoja toisen kanssa.
“Kimalaistoive antoi minulle luvan tulla ulos ja tuli sitten myös vahtimaan minua! Hän sanoi, että sinä antaisit siihen luvan, että voimme kyllä mennä”, Kehräpentu selitteli.
En ollut varma tuntuiko naaraasta pahalta, että oli noin vain lähtenyt luotani, mutta olin ainakin itse tyytyväinen pidempiin yöuniniin.
“Hyvin tehty Kimalaistoiveelta”, sanoin ja etsin naarasta aukiolta. Ruskea turkkinen ikikuningatar oli vaihtamassa kieliä jonkun perheenjäsenensä kanssa. En keskittynyt asiaan tarpeeksi tunnistaakseni kissaa.
“Riittääkö vielä puhti leikkimiseen?” kysyin. Ehkä voisimme leikkiä Kehräpennun keksimää lumileikkiä tai jotakin muuta.
//Kehrä?
