Perhopuro
Kirjoittaja: Saaga
Kertoilin Kehräpennulle soturilaista ja katsoin kuinka naaraspennun silmät oikein loistivat ilosta. Olin itsekin iloinen vain katsellessani pentua. Hän loisti samaa elämänhalua kuin minä olin tehnyt pienenä. Toivoin, että välitin sitä jollain tapaa edelleen ympärilleni. Ojensin lapojani ja aloin kertoa Tähtiklaanista. Kerroin hopeahännästä ja sen sotureista ja kerroin, että menisimme Tähtiklaaniin kuolemamme jälkeen. En halunnut tuputtaa kuinka tärkeää Tähtiklaani minulle oli, mutta ohjaisin naarasta sen suuntaan. Halusin hänen saavan kaiken suojelun vanhemmiltani ja Jänötassulta.
“Vau!” Kehräpentu henkäisi ja katseli taivaalle. Kiersin häntäni pennun ympärille ja nuolaisin tämän korvaa.
“Voit kysyä minulta ihan mitä vain, vastaan mielelläni kaikkeen”, totesin hymyillen ja katsoin naaraspennun oransseja silmiä. Ne olivat kauniit ja eloisat. Niin eloisat. Näin pennussa kaiken, mitä kaipasin itsessäni. Hän oli se täyte elämääni, jota olin haikaillut niin pitkään.
“Kiitos, emo!” pentu hihkaisi ja katsoi minuun. Naaraan silmistä siirtyi iloa minuunkin, joten aloin kehräämään iloisesti. Hiiri oli syöty, joten nyt oli tekemisen aika!
“Haluatko leikkiä jotain? Kun minä olin pentu, Kimalaistoive leikitti meitä keskenämme aina yhdessä muiden pentujen kanssa, mutta nyt täällä ei taida olla juurikaan ketään leikkimässä. Voimme toki leikkiä kahdenkin”, ehdotin ja nousin hitaasti pieneen kyyryyn odottamaan josko Kehräpentu innostuisi. Mieleeni muistui kuinka olin pentuna leikkinyt piilosta ja päällikköjä ja kaikkea muuta niiden väliltä.
//Kehrä?
