Perhopuro
Kirjoittaja: Saaga
Seisoin litteäkivellä Mesitähden edessä. Tämä ei voinut olla totta! Minä ihan varmasti uneksin!
“Siinä tapauksessa Perhotassu, tästä lähtien sinut tunnettakoon Perhopurona. Eloklaani kunnioittaa ystävällisyyttäsi ja avoinmielisyyttäsi”, päällikkö naukui. Olin saanut soturinimeni. Ihka oikeasti! Käännyin klaanin kissoja kohti ja otin vastaan heidän hurrauksensa.
“Perhopuro! Perhopuro! Perhopuro!” klaani huusi ja kuten oli luvannut Jänötassu huusi heidän mukanaan ja todellakin erotin hänen äänensä. Loikkiessani läheisteni luo mielessäni kummitteli vanhempieni poissaolo. Kosketin Ahmatahmaa nenälläni korvalle ja otin häneltä onnittelut vastaan. Samoin tein Hiilihampaalle ja muille sukulaisilleni mutta kaikkein innoissani olin, kun vihdoin pääsin Jänötassun luo.
“Olen ylpeä sinusta”, kolli naukui ja kosketti lapaani nenällään. Hymyilin tälle ja kiitin.
Joitain auringonnousuja siitä, kun olin valvonut ensimmäisen yövartioni soturina, juttelin taas Jänötassun kanssa. Meidän tuli juteltua vähemmän, kun asuin soturien pesässä mutta se ei ollut ongelma. Vietimme sitten muuten aikaa niin paljon kuin pystyimme.
“Lähdettäisiinkö kävelylle? Voisimme mennä joen rantaan ja jutella”, ehdotin hymyillen nuoremmalle kollille. Ahmatahma oli ilmaissut monta kertaa, että ei uskonut minun ja Jänötassun ystävyyteen, sillä hän oli vielä oppilas mutta minä hänelle ystävyydet näytän, sillä Jänötassu oli lempikissani koko maailmassa eikä edes toinen paras ystäväni voisi muuttaa mielipidettäni.
//Jänö?
