Perhotassu
Kirjoittaja: Saaga
“Ahmatassu?” huhulin ystävääni pilkkopimeässä pesässä. Kirkkaan vihreät silmät kääntyivät minuun. Oli yö mutta muut oppilaat olivat partioissa tai missä nyt ikinä. Olimme siis kahden parhaan ystäväni kanssa oppilaiden pesässä.
“Sain ajatuksen. Mitä, jos kertoisimme toisillemme kauhutarinoita?” ehdotin leikkisään sävyyn. Minua ei väsyttänyt tippaakaan ja ajattelin, että voisimme tehdä jotain ennen nukkumaan menoa.
“Entä, jos kerron sinulle niin pelottavan kauhutarinan, ettet saa enää unta?” Ahmatassu vitsaili. Olin saanut hänestä esiin puheliaamman ja vitsikkäämmän puolen. Se oli aivan parasta.
“No sen saa nähdä. En ole kovin säikky”, rehvastelin menemään.
“Ai et vai?” kolli haastoi. Pudistin päätäni.
“Mutta minä haluan aloittaa. Olihan koko juttu minun ideani!” nau’uin itsepäisesti ja kävin pohtimaan.
“Selvä sitten. Minä kuuntelen”, toinen oppilas vastasi. Silmäni olivat sen verran tottuneet pimeään, että näin kuinka Ahmatassun häntä vääntelehti. Hän oli siis innoissaan niinkuin minäkin!
“Olipa kerran metsästäjä. Ihan tavallinen klaanikissa”, aloitin innoissani. Olin keksinyt hyvän juonen ja Ahmatassukin varmasti tykkäisi siitä.
“Tämä kissa oli juuri nimitetty soturiksi. Hän piti kovasti saalistamisesta. Varsinkin öisin”, jatkoin madaltaen ääntäni ja muuttaen kehonkieltäni kauhutarinan kerronnalle sopivaksi. Ahmatassu kuunteli korvat hörössä.
“Yhtenä yönä tämä kissa lähti taas metsälle muiden mennessä nukkumaan. Hän saalisti yksin niinkuin aina ennenkin. Yleensä kissa palasi leiriin aamunkoitteessa mutta tällä kertaa klaanitovereiden herätessä kissa ei ollutkaan palannut”, kerroin. Sydämeni tuntui kiihdyttävän tahtiaan. Pelkästä tarinan kerronnasta tuli kylmä hiki.
“Kissa makasi elottomana – verisesti tapettuna – metsässä, kun klaanitoverit hänet löysivät”, kuiskasin nyt sihahtaen pelottavasti. Ahmatassun silmät olivat suurentuneet ja tämä oli syventynyt kuuntelemaan keksimääni tarinaa. Olin aivan innoissani, joten pelottavan puheäänen aikaan saamiseksi sai tehdä työtä.
“Klaanin kissat hautasivat hänet normaalisti mutta mitä he eivät odottaneet tapahtui seuraavana yönä. Tämä kuollut saalistaja nimittäin kävi yöpartion kimppuun ja tappoi koko partion! Klaanin kissat säikähtivät kovasti ja koittivat viestiä kuolleen metsästäjän hengen kanssa rauhaa. He eivät kuitenkaan onnistuneet ja lopulta klaanin piti muuttaa pois kirotusta metsästä, jossa nyt vaelsi puolet heidän klaaninsa jäsenistä henkinä tappamassa muita”, lopetin dramaattisesti. Ahmatassu henkäisi.
“Hyvä tarina!” hän naukui silmät edelleen ymmyrkäisinä.
“Keksitkö sen itse?” hän kysyi. Kohautin lapojani.
“Ehkä, tai ehkä se perustuu todella tosi elämään”, naukaisin ja virnistin. Ahmatassu virnisti takaisin.
“Mennäänkö nyt petiin?” kolli kysyi. Nyökkäsin, sillä minua väsytti.
“Ehkä voit kertoa oman tarinasi joku toinen yö”, sanoin ja kävin makuulle omalle makuusijalleni. Ahmatassu kävi lepäämään omalleen.
“Niin, jos kehtaan. Omasi oli niin hyvä.”
“Kyllä kehtaat. Mutta öitä nyt. Aamulla on varmaan taas aikainen partio.”
