Perhotassu
Kirjoittaja: Saaga
Olin pian herättyäni joutunut ulos saalistusharjoituksiin. Lunta tulvi taivaan täydeltä eikä sää ollut muutenkaan mitenkään ihanteellinen. Lunta oli aivan älyttömästi ja oli aivan hyytävän kylmä. Partio vaelsi aika hitaasti eikä se auttanut yhtään sitä, että jalkani tuntuivat jäätyvän paikalleen.
“Poiketaan tässä tuonne päin”, Hiilihammas totesi ja osoitti toista polkua, joka suuntasi aivan eri suuntaan kuin mihin partio oli menossa. Innostuin heti tosi paljon enkä edes miettinyt säätä enää niin kovasti. Lähdin seuraamaan mestariani, joka vei minut metsän yhteen tiheimpään kohtaan.
“Voisimme nyt hioa saalistustekniikkaasi”, kolli sanoi ja istahti yhden puun viereen. Nyökkäsin ja tiputtauduin vaanimisasentooni.
“Aika hyvä”, Hiilihammas naukui mutta kuulin hänen äänessään jotain, josta päättelin ettei vaanimisasentoni oikeasti ollut kahean hyvä. Nyökkäsin ja koitin kohentaa asentoani.
“Rentouta lapasi ja nojaa enemmän etukäpäliisi”, mestarini neuvoi. Tein niinkuin hän sanoi ja huomasin, että asento tuntui paljon helpommalta heti. Pääsin myös helpommin nousemaan ylös asennosta.
“Hyvä. Kokeile nyt laskeutua asentoon uudestaan.”
Nyökkäsin ja kokeilin palauttaa kehoni vaanimisasentoon. Asento luonnistui aika hyvin. Hiilihammas joutui vielä korjaamaan pari asiaa mutta yleisesti katsottuna harjoitukset sujuivat aika mallikkaasti.
Leiriin päästessämme olin aivan märkä, likainen, nälkäinen ja kylmissäni. Hoidin peseytymisen ja syömisen mutta minulla oli edelleen kylmä. Lunta ei enää satanut mutta kylmä oli. Katselin ympärilleni. Huomasin aukiolla Sypressikuiskeen pennun Säihkepennun. Lapani lysähtivät, kun muistin edesmenneen kuningattaren. Hän oli kuollut vähän pentujensa syntymän jälkeen. Vähän kuin oma emoni. Hänellä kuitenkin oli isä ja sisaruksia. Unohduin katselemaan Säihkepentua ja ajattelemaan mutta hetken päästä heräsin kuitenkin ajatuksistani. Päätin antaa ilolle ja seurallisuudelleni vallan ja kipitin pennun luo.
“Hei, Säihkepentu! Olihan se nimesi?” nau’uin miltei riemuissani. Uusien kissojen tapaaminen oli paras asia maailmassa.
“Kyllä”, pentu naukui.
“Minulla on tosi kylmä. Täällä ulkona on ihan hyytävää. Haluatko leikkiä jotain, jotta meille tulisi lämpimämpi olo?” kysyin ja aloin haravoimaan katseellani ympäristöäni.
“Unohdin sanoa. Minä olen Perhotassu! Olen Hiilihampaan oppilas vaikka tuskin tunnet häntä. Hän on mahtava! Oikein hieno soturi ja vielä kaiken lisäksi isäni isä. Eikö ole aika upeaa? Olen sukua niin mahtavalle soturille. Sinunkin isäsi on upea! Aurinkoroihu nimittäin. Olen ollut hänen kanssaan partioissa ja hän on tosi rohkea!” annoin puhetulvan virrata suustani ihan kunnolla. En tiennyt mitään tästä pikku naaraasta mutta halusin tietää kaiken ja halusin hänen tietävän minusta paljon. Halusin, että meistä tulisi ystäviä. Hän vaikutti ihan yhden sanan perusteella oikein ihanalta kissalta ja halusin niin kovasti tutustua häneen, että melkein räjähtäisin pian innostuksesta. Miten minulla oli näin parhaat klaanitoverit?! Siirsin taas katseeni Säihkepentuun.
“Niin, halusitko leikkiä jotain?” kysyin ja hymyilin oikein iloisesti ja leveästi.
//Säihke?
