Perhotassu
Kirjoittaja: Saaga
Nyökyttelin kiivaasti ja yritin räpytellä kyyneleet silmistäni. En tiennyt itkettikö minua ilosta, surusta, jännityksen vapautumisesta tai jostain muusta syystä mutta itketti kuitenkin enkä halunnut Jänötassun näkevän.
“Se on varmaan järkevintä. Tai siis… haluamme molemmat sotureiksi ennen kuin aloitamme mitään suhdetta ja…”, änkytin. Toivoin, että Jänötassu tajuaisi mitä tarkoitin.
“Hiilihammas on sanonut, että minusta voi tulla soturi minä hetkenä hyvänsä. Nimitykseni riippuu varmaan vain uintisuorituksesta”, nau’uin heikosti änkyttäen kuitenkin vähemmän. Jänötassun silmät suurenivat.
“Todellako? Sehän on mahtavaa!” nuorempi oppilas hihkaisi. Hän vaikutti todella iloiselta puolestani. Muistin sen pyörryttävän todella ylivoimaisen ahdistavan tunteen, jonka olin tuntenut oppilas nimityksissäni. Sydämeni tuntui yhtäkkiä raskaalta. Kaipasin edelleen vanhempiani suuresti vaikka olinkin päässyt sen kaikista kivuliaimman vaiheen ohi. Saatoin kiittää siitä Tähtiklaania, sillä se suojeli minua ja oli alkanut auttaa minua kipuni kanssa oikein todenteolla jo aikaa sitten. Nyt minulla oli kuitenkin nimityksessäni Ahmatassu, Jänötassu, Hiilihammas ja muitakin kissoja ympärilläni. Olin heistä kaikista aivan älyttömän kiitollinen, sillä en tiedä missä olisin ilman heitä kaikkia. Muutenkin koko klaanini oli ollut tukenani koko elämäni.
//Jänö?
