Pilvitassu
Kirjoittaja: Ron
Pohjatassu oli jäänyt mieleeni joksikin aikaa keskustelumme jälkeen. Ei niin, että olisin ajatellut häntä koko ajan, ei suinkaan. Kuva hänestä vain oli kaivertunut pääni takaosaan, jossa se pitkälti pysyikin, mutta välillä se hiipi tietoiseen mieleeni. Hänen varsin yksinkertainen profiilinsa, yksinkertaista ajateltavaa. Ne hassut silmien kuikerot kiinnostivat minua erityisesti. Ne olivat kuin Pohjatassun silmien alta luikertelevat tummat, pienet käärmeet. En muistanut, että olisin nähnyt sellaisia kellään aiemmin. En ollut hänen satunnaisesta ajattelustaan niinkään pahoillani.
Oli outoa, etten ollut pahoillani. Hänen seurassa oltuani olin ollut jatkuvasti hyvinkin pahoillani. Olin pettynyt itse keskustelun laatuun ja sisältöön, se ei lukeutunut parhaisiin töihini sosiaalisuuden saralla. Tai no, eihän sellaisia ollut lainkaan. Lahjattomuuteni oli niin ilmenevää, että pystyin haistamaan itsestäni sen löyhkän. Sen oli pakko olla sosiaalinen kömpelyyteni hajun lähteenä, minä pidin erittäin hyvää huolta turkistani ja hygieniastani. Minä tuoksun taivaalliselta, uskokaa pois vaan. Turkkini ei ole vain näyttämistä varten. Se on enemmän, kuin nimeni veroinen.
Kuitenkin, keskustelu oli ollut laadultaan köyhä ja tuntunut ankealta. Pohjatassusta itsestään ei ollut mahdollista määrittää, nauttiko hän keskustelussa olosta. Hänestä ei voinut määrittää mitään. Hänen kikkarakoristeiset silmänsä varmasti nauroivat minulle iiriksen takana. Vai nauraisiko Pohjatassu? No vähintään tuomitsi, katsoi minua alaspäin. Olin säilönyt keskustelusta mieleeni yhden asian erityisesti:
Minun piti puhua Harhamietteen kanssa uimisesta.
Pohjatassu oli kysynyt, olinko saanut vielä opetusta uimisesta. En ollut, enkä aiemmin ollut liiemmin ajatellut asiaa. Olin kuullut toisten oppilaiden toisinaan jupisseen siitä, milloin motkottaen, milloin täpinöissään. En ollut mielestäni osoittanut vastauksellani mitenkään erityistä kiinnostusta aihetta kohtaan, mutta Pohjatassu oli päättänyt jatkaa uinnista puheenaiheena. Hän oli kuulemma käynyt pulikoimassa. Siinä oli jotain, joka sai korvani hieman pystyyn. Ennen tätä Pohjatassu oli alkanut puhua yllättäen isästään, joka oli keikauttanut elimeni paikoiltaan aivan uudella tavalla. Kuin silmäniskusta olin kauttaaltani ärsyyntynyt Pohjatassuun, kynteni olivat liukuneet esiin, muuttaen jäljellä olevan syötäväni epämääräiseksi karva-mömmö-kasaksi. Olin taas alkanut liikehtiä.
Juuri, kun olisin hypännyt Pohjatassun päälle, hän oli vaihtanut puheenaihetta. Uiminen oli saanut minut tosissaan kiinnostuneeksi, hiljalleen unohdin verenhimoni ja silmittömän raivoni, enkä enää toistaiseksi palannut sen äärelle.
325 sanaa
