Pilvitassu
Kirjoittaja: Ron
Kollin istahdettua viereeni tunsin käyväni vain rauhattomammaksi. Yritin yhä olla näyttämättä sitä mahdollisimman paljon, mutta siitäkin huolimatta kehoni ja raajani liikahtelivat toisinaan levottomuuden liikkeitä. Ahdistus poltti vatsaani ja rintaani, joka vei ruokahaluni. Hiljaisuus oli epämiellyttävällä tavalla syvä, muut tuntuivat hälvenevän ympäriltämme, leiri hiljeni. Kolli lieni odottavan minun avaavan keskustelun, jotain, jota olin nimenomaan pelännyt hänen tekevän. Minä en nimittäin kykenisi aloittamaan keskustelua. Se ei vain jotenkin tullut minulta, en tiennyt, miten se tapahtuisi. Pääni vilisi sanoja, mutta ne joko kuin silmänräpäyksestä vääristyivät tuntemattomiksi, merkityksettömiksi lörpötyksiksi päässäni, tai eivät vain soveltuneet keskustelun aloittavaksi ainekseksi. Se turhautti minua, se oli osasyy sille, miksi suorastaan inhosin toisten seuraa.
Saaliin jälkimaku muuttui kitkeräksi, saastuneeksi suussani, paniikki muhi sisälläni. Juuri ennen kuin olisin varmasti räjähtänyt, villiintynyt tyystin ja rynninyt ulos leiristä, kolli otti viimein tilanteesta ohjakset:
“En tiedä oletko kuullut nimeäni, mutta minä olen Pohjatassu.”
Siinä se tuli. Tunsin jälleen hengittäväni. Jälleen olin palannut muiden maailmaan, meidän maailmaan. Haukkasin saaliistani palan.
“Sinun nimesihän on Pilvitassu, eikö niin?”
Nyökkäsin. Olihan se, muistaakseni.
Pohjatassuksi esittäytynyt kolli ei vieläkään ilmehtinyt, mutta hänen äänensä välitti hänen ilmeisistä aikeistaan kaiken tarpeellisen tiedon. Keskustelu ei vieläkään edennyt mitenkään sulaen, mutta hieman kömpelökin ja sisältököyhempikin puheenparsi oli äskeistä, kiusallisen vaiteliaisuuden rotkoa parempi. Yritin vielä kasata ajatuksiani ja itseäni puhumista varten, kun Pohjatassu jo ennätti ottaa oppilasmenoni puheeksi. Hän kysyi Harhamietteestä, millainen mestari hän oli. Pohjatassu katsahti minuun sivusilmällä. Tämäkin kysymys tullessaan yllätti minut, vaikka ennakoinkin jonkun ehkä kysyvän siitä minulta jotain. Siihen meni jälleen hetki, mutta kohautin lapojani, ja käännyin katsomaan Pohjatassua:
“Ihan okei. En ole vielä paljoa hänen kanssaan ollut, mutta hän on mielenkiintoinen mentori.”
Pohjatassun katse kävi taas minussa, hän näytti nyökkäävän hyväksyvästi.
//Pohja?
273 sanaa
