Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Aurinko lämmitti mustaa turkkiani luoden tuulessa huojuvia varjoja Eloklaanin leirin ylle. Ilmavirta ei tuntunut enää viileältä, vaan se oli hellä ja lämmin: viherlehti oli selvästi saapumassa. Se kelpasi minulle hyvin. Olin aina vihannut lehtikadon koleita kelejä ja klaanissa vallitsevaa synkkää tunnelmaa. Viherlehden aikaan oli lämmintä ja mukavaa, kaikki saivat syödäkseen ja elämä kukoisti. En joutunut enää sietämään kuraisia tassujakaan, sillä maaperäkin oli ehtinyt jo kuivua ja lämmetä.
Jouduin kuitenkin edelleen sietämään sekä Jääviiltoa että eloklaanilaisia. Viimeiseksi mainitut eivät olleet aiheuttaneet minulle paljoa harmia viime aikoina, mutta en ollut löysentänyt otettani ollenkaan. Eloklaanilaiset voisivat ryhtyä kapinaan minä hetkenä hyvänsä – kuten minä olisin tehnyt, jos kuuluisin vihollisklaanimme riveihin, en sentään ollut yhtä pelkurimainen kuin he – kunhan päättäisivät, että Mesitähden ja muiden henki ei ollut heidän vapauttaan arvokkaampi. Vain tiukalla kurilla saisimme pidettyä klaanin tiukasti tassumme alla.
Kurista puheenollen, huomasin parin eloklaanilaisen jutustelevan melko viattoman oloisesti vähän matkan päässä. Tunnistin kummatkin, pieneksi ärsytyksekseni, sillä enhän halunnut tuhlata tilaa päässäni yhdentekevien eloklaanilaisten nimien muistamiseen. Kortepentu oli kuitenkin varmasti painunut monen mieleen Keijukaisen tempauksen johdosta. Toinen kissoista, Pohjaharha, taas oli sen verran kokenut soturi, että tunnistin hänet. En voinut kuvitella pennun ja soturin juttelevan mistään Kuolonklaanin asemaa uhkaavasta, mutta kiinnostukseni oli silti herännyt. Halusin olla perillä kaikesta, mitä klaanissa tapahtui. Sitä paitsi Pohjaharha saattaisi erehtyä kertomaan Kortepennulle Tähtiklaanista.
Astelin tyynesti heidän ohitseen suuntanani tuoresaaliskasa. Kaksikko ei vaikuttanut kiinnittävän minuun mitään huomiota. Kun höristin korviani, kuulin palasia heidän keskustelustaan:
”Kyllä, minun isäni – Väärävarjo – on myös Mesitähden ja sinun tätisi, Liljatuulen, isä.”
”Silloinhan me olemme sukua toisillemme.”
”Kimalaistoive ei ole kertonut minulle Väärävarjosta mitään. Onko hän jossain täällä?”
Pyöräytin silmiäni melkein pettyneenä siitä, ettei heidän keskustelunsa ollut tätä mehukkaampi. Olin jo aikeissa unohtaa koko salakuuntelemisen, kun Pohjaharha sanoi jotain, mikä sai silmäni laajenemaan yllätyksestä.
”…kun taas minun emoni on kuolonklaanilainen.”
Jouduin oikein hillitsemään itseäni, jotta en olisi välittömästi kääntynyt kaksikon suuntaan. Pohjaharhan emoko oli Kuolonklaanista? Kuka ihme se saattoi olla? Kumppanuus kuolonklaanilaisen ja eloklaanilaisen välillä olisi ollut skandaali, mutta koska Pohjaharha oli syntynyt silloin, kun Väärävarjo oli vielä Kuolonklaanin jäsen, ei varsinaista rikettä ollut tapahtunut. Ellei Pohjaharhan emo ollut naaras, jolla oli jo kumppani. Se selittäisi, miksi Väärävarjo oli jättänyt klaanin taakseen. Etenkin, jos naaras tai tämän kumppani oli joku kunnioitettu ja arvovaltainen soturi. Todennäköisesti hän oli joku, joka oli lähellä Väärävarjon ikää.
Hetken asiaa harkittuani käännyin ympäri ja astelin kohti Pohjaharhaa ja Kortepentua. Halusin saada selville, mitä Pohjaharha oikein tiesi taustoistaan. Olisin voinut vain päättää jättää asian sikseen, mutta tiesin, että tämä mysteeri jäisi vaivaamaan minua. Halusin tietää, kenellä Kuolonklaanin naaraista oli poika Eloklaanissa.
Pohjaharha näytti huomaavan minut; hänen levoton katseensa käväisi Kortepennussa, jota soturi selvästi kehotti poistumaan paikalta. Siristin silmiäni eloklaanilaissoturille, kun pentu kipitti matkoihinsa ja jäimme kahden.
”Haluan puhua kanssasi. Mieluiten jossain, missä on vähemmän uteliaita korvapareja”, sanoin madaltaen ääntäni. ”Itse en julistaisi keskellä kirkasta päivää, miten vanhempani ovat eri klaaneista.”
//Pohja?
KP-boosti käytössä
