Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
”Minä en ole uskollinen Henkäystähdelle”, sanoin heti. En halunnut Pyräkkäpirun kuvittelevan, että välitin Henkäystähdestä pätkääkään. ”Ja jos minun tosiaan tulisi valita teidän tai asemani väliltä, tietysti valitsisin teidät. Saatoin ehkä valita varapäällikön paikan Turmaloikan yli, mutta hän ei ole yhtä tärkeä kuin te. Lupaan, etten ikinä anna teille tapahtua mitään pahaa.”
Siitä olin varma. Mieluummin kuolisin kymmenen kertaa kuin näkisin pentujani satutettavan. Turmaloikasta luopuminen olisi pentujen leikkiä verrattuna siihen, että joutuisin katsomaan kenenkään heistä kuolevan. Aioin tehdä kaikkeni, ettei tilanne koskaan kärjistyisi siihen.
”En pidä siitä, mitä Henkäystähti tekee. En siksi, että kokisin suurta myötätuntoa erakkoverisiä kohtaan, jos teitä kolmea ei oteta lukuun. En pidä siitä, koska hänen suunnitelmansa ”puhdistaa” Kuolonklaani on typerä ja täysin järkeen perustumaton”, murahdin ärsyyntyneenä pelkästä ajatuksesta. Joka päivä inhosin sitä, että jouduin seuraamaan ja kannattamaan Henkäystähden kaltaista hiirenaivoa. Tai no, tyhmä hän ei ehkä ollut. Olihan päällikkö keplotellut tiensä valtaan ennen aikojaan ja voittanut sodankin. Hänen prioriteettinsa eivät kuitenkaan käyneet järkeen.
”Jokainen erakkoverinen, jonka menetämme, on yksi soturi pois riveistämme. Kuinka hän olettaa meidän kykenevän hallitsemaan Eloklaania kaiken muun lisäksi, jos hankkiudumme kaikista ei-puhdasverisistä eroon?” tiuskaisin pudistaen päätäni. En tiennyt, oliko Pyräkkäpiru yllättynyt siitä, miten suhtauduin Henkäystähteen ja tämän suunnitelmiin. Joka tapauksessa tuntui hyvältä päästä valittamaan Kuolonklaanin päälliköstä jollekin.
”Kuolonklaanille parhaaksi olisi ollut hankkiutua Eloklaanista kokonaan eroon. Häätää heidät tai tappaa koko sakki. Toivon, etten järkytä sinua noin sanoessani, mutta sinä tuskin pidät minua enää kovin hyväsydämisenä. Sitä en olekaan: välitän vähän, ja kaikki rakkauteni on jakautunut vain muutaman kissan välille.”
Taivas oli värjäytynyt yllämme punertavaksi. Minun olisi parempi palata pian Eloklaanin leiriin varmistamaan, ettei Jääviilto poissa ollessani ollut ajanut koko klaania kaaoksen valtaan. Sitä paitsi oli parempi lähteä nyt, ennen kuin päädyin puhumaan sivusuuni. Tiesin jo, että tulisin katumaan valitustuokiotani.
”Sinun on luvattava minulle, ettet lähde etsimään isääsi”, sanoin vakavasti ja katsoin pyytäen Pyräkkäpirua. ”Hänen olinpaikastaan ei ole mitään tietoa, eikä ole varmuutta edes siitä, onko hän enää elossa.”
Pyräkkäpiru nyökkäsi.
”Lupaan.”
Hymyilin hänelle. Pyräkkäpiru oli järkevämpi kuin siskonsa, vaikka se ei paljoa tarkoittanutkaan.
”Minä taas lupaan, että kun pääsen päälliköksi, etsin Turmaloikan ja tuon hänet kotiin.”
Sen olin päättänyt jo kauan sitten, mutta nyt lupaukseni ääneen sanominen teki siitä jotenkin varmempaa itselleni. Nyt minun tosiaan oli päästävä päälliköksi ja etsittävä Turmaloikka käpäliini.
Lähdimme kulkemaan takaisin leiriin. Oloni tuntui keveämmältä kuin yleensä. Toivoin, että Pyräkkäpiru tunsi samoin, mutta pahoin pelkäsin, että salaisuuden pitäminen teki hänen olonsa vain raskaammaksi. Luotin kuitenkin siihen, että poikani pitäisi suunsa supussa. Olin lisäksi kehottanut häntä käyttäytymään minua kohtaan edelleen samalla tavalla, jotta mitään epäilyksiä ei kenessäkään heräisi.
Toivotin Pyräkkäpirulle hyvät yöt ja lähdin jolkottamaan Eloklaanin leiriä kohti. Toivoin, ettei minun enää kauaa tarvitsisi tehdä sitä, ja Henkäystähti lähettäisi minut kotiin.
KP-boosti käytössä
