Pohjaharha
Kirjoittaja: Elandra
Tärisin kylmissäni parantajan pesän sairasaukiolla. Lasittunut katseeni oli kohdistettuna tyhjyyteen. Olin liian voimaton liikkuakseni tai edes puhuakseni. Lähestyvä yskänpuuska kutitteli kurkkuani inhottavasti, mutten voinut tehdä mitään estääkseni sitä. Yskiminen sattui, ja verta roiskahteli jo ennestään verisille sammalille. Liljatuulella ei ollut aikaa vaihtaa sammalia jatkuvasti.
Vaikka makasin liikkumattomana, tuntui kuin koko pesä olisi pyörinyt ympyrää. Kaiken lisäksi päätäni särki niin, että se tuntui räjähtävän hetkenä minä hyvänsä.
Minua pelotti. Kaiken hereilläoloajan kulutin rukoillen apua Tähtiklaanilta. Rukoilin, että Leimusilmä ja muut ehtisivät ajoissa takaisin yrtit mukanaan. Rukoilin, ettei yksikään klaanitoverini joutuisi kuolemaan tämän katalan taudin vuoksi. Lisäksi minä rukoilin itseni puolesta. Minä en halunnut vielä liittyä Tähtiklaanin riveihin. Olin niin nuori ja koko elämäni tuntui olevan vasta kovin alussa. Jos kuolisin nyt, liian paljon olisi jäänyt näkemättä.
Kuitenkin tiedostin sen, että päätös oli yksin esi-isieni. Minun olisi tyydyttävä kohtalooni, mikäli he päättäisivät ottaa minut riveihinsä.
Räpäytin silmiäni, kun erotin tumman hahmon kävelevän ohitseni. Katseeni terävöityi ja seurasi Liljatuulta, joka kiersi ties kuinka monennetta kertaa sairasaukion kissojen luona. Kuuntelin, kuinka parantajanaaras kysyi vuorollaan jokaisen sairastuneen vointia. Koska en jaksanut kohottaa päätäni, en oikein saanut selvää, kuka vastasi mitäkin. Päänsärky sai ajoittain äänet sekoittumaan sekavaksi mössöksi, jolloin en erottanut sanoja tai puhujan ääntä.
Kun äänet palasivat taas normaaliksi, kuulin jonkun kysyvän:
”Onko hän kuollut?”
”Jatka vain uniasi, Malvapentu”, kuulin Liljatuulen naukuvan. Voi ei, ajattelin hiljaa mielessäni. Kuka oli kuollut? Kehoni alkoi taas täristä, muttei se johtunut tällä kertaa kylmyydestä vaan pelosta. Joku klaanitovereistani oli kuollut.
Väsymys alkoi tuntua niin suurelta, etten voinut vastustella nukahtamista. Yritin viimeiseen asti pitää silmäni auki nähdäkseni, kuka klaanitovereistani oli saanut kurjan kohtalon ja matkannut Tähtiklaaniin. Erotin vain valkean turkin, kun Liljatuuli vei ruumiin ulos pesästä. Oliko se isä?
Väsymys vei vallan ja vajosin rauhattomaan painajaisuneen.
