Pohjaharha
Kirjoittaja: Elandra
Korppisiipi oli määrännyt minut partion johtoon, joten varapäällikön käskystä olin johdattanut partion perässäni ulos leiristä. En vieläkään ollut täysin tottunut siihen, miten vapaasti saimme taas elää. Partion johtaminen tuntui valtavan suurelta vastuulta ja vapaudelta verrattuna siihen, millaisissa oloissa olimme eläneet vielä jokin aika sitten. Täytyi myöntää, että nautin kyllä täysillä jokaisesta hetkestä ja siitä, että olimme saaneet klaanimme takaisin.
Toisaalta olin hieman harmissani siitä, miten kurittomiksi eloklaanilaiset olivat taas ryhtyneet. Säännöt eivät tuntuneet olevan klaanitovereilleni enää lainkaan yhtä tärkeitä mitä Kuolonklaanin vallan alla. Sääntöjä noudatettiin vähän sinne päin, sillä kissat tiesivät, että sääntörikkeistä ei seuraisi enää vakavia rangaistuksia. Vaikka olinkin äärimmäisen onnellinen Mesitähden ja Leimusilmän vapaudesta, olin edelleen sitä mieltä, että päällikkömme oli liian lepsu sääntöjen suhteen.
Olin päättänyt laittaa Varputassun saalistamaan nummille Järviloisteen kanssa, sillä kollioppilaan oli hyvä kyetä saalistamaan myös muiden kanssa ja ilman minua. Hilehuurteen seuraan en uskaltanut oppilastani luottaa, sillä luottamukseni hopeanharmaata soturia kohtaan oli käytännössä olematon. En edelleenkään pitänyt Hilehuurteesta tai hänen välinpitämättömästä luonteestaan, mutta ennemmin kulkisin itse hänen kanssaan kuin päästäisin hänet pilaamaan oppilaani.
Silmäilin tarkkaavaisesti koivumetsää siltä varalta, että jossain valkoisten puiden tai aluskasvillisuuden seassa meitä vaanisi vihollisia. Tiesin, etten voinut lainkaan luottaa Hilehuurteen tarkkaavaisuuteen. Äkkiä Hilehuurre todisti, että olin ollut oikeassa. Noin vain hän rikkoi yllemme laskeutuneen rauhan ja hiljaisuuden:
”En ole vielä ehtinyt sanoa tätä sinulle, mutta se mitä teit pelastaaksesi Eloklaanin on todella ihailtavaa!”
En voinut kieltää, etteivätkö kollin sanat tuntuneet mukavilta kuulla, mutta hän oli valinnut kerrassaan huonon hetken kertoa asiansa. Pidin siitä, kun klaanitoverit pitivät minua merkittävänä soturina, mutta toisaalta Tähtiklaani oli määrännyt minut pelastajaksi, eikä valinta ollut alunperin ollut minun omani. Vilkaisin ilmeettömänä takanani kulkevaa soturia ja kohautin lapojani.
”Niin, kuka tahansa tilanteessani olisi tehnyt samoin. Tähtiklaani määräsi minut tehtävään, joten mikäpä minä olisin ollut siitä kieltäytymään”, totesin rauhallisella äänellä. En kaivannut teostani mitään palkintoa, ihailua tai kunniaa. Minulle tärkeintä oli, että Eloklaani oli nyt vapaa ja tehtävämme pelastajina oli onnistunut.
”Eikä nyt ole oikea aika ja paikka keskustella siitä. Olemme partiossa emmekä vapaa-ajalla, Hilehuurre”, lisäsin vielä tiukalla äänellä, vilkaisten Hilehuurretta, ”jos sinulla on vielä jotakin muuta asiaa, joka ei koske partiointia, sano se leirissä.”
//Hile?
