Pohjaharha
Kirjoittaja: Elandra
”Auringonlaskun metsästyspartiota johtaa Pohjaharha. Hänen mukaansa lähtevät Irvikita, Laventelitaivas, Hilehuurre, Konnavarjo ja Loimuliekki”, Korppisiipi ilmoitti partioon lähtijöitä Litteäkiven edustalla. Katseeni siirtyi vaistomaisesti Hilehuurteeseen, joka paraikaa keskusteli aukion toisella laidalla Kuuhohteen kanssa. Keskustelu oli selkeästi keskeytynyt, kun soturi oli kuullut oman nimensä mainittavan. Hilehuurre katsahti varapäällikköön, mutta hetken päästä käänsi taas katseensa keskustelukumppaniinsa ja jatkoi keskustelua. Sydämeni pamppaili, tunsin oloni inhottavan epämukavaksi. Tunsin pienen mustasukkaisuuden piston rinnassani. Olin kateellinen Kuuhohteelle siitä, että Hilehuurre keskusteli hänen kanssaan eikä minun. En pitänyt siitä, että sydämeni taisteli järkeä vastaan. Olin aina tehnyt päätökseni järjellä, enkä antanut sydämeni vaikuttaa niihin. Mutta voi Tähtiklaani sentään, jokin Hilehuurteessa kiehtoi minua, vaikken voinutkaan ymmärtää mikä se joku oli.
Katseeni kääntyi taivaalle, joka oli pilvien peitossa. Tiesin kuitenkin aurinkohuipun olevan käsillä, eli partion alkuun olisi vielä rutkasti aikaa. Ehtisin ottaa pienet nokoset sitä ennen, sillä juuri nyt minua ei huvittanut katsella Hilehuurta jutustelemassa toisten kissojen kanssa. Siirryin siis sotureiden pesään sanaakaan kenellekään sanomatta.
”Pohjaharha, nukutko sinä?” tuttu ääni tunkeutui ihanaan, pehmoiseen unimaailmaani. Hetkessä kaikki ne saaliit joista olin uneksinut, olivat poissa. Kun raotin hitaasti silmiäni, kohtasin epämiellyttävän lähellä tuijottavat vaaleanvihreät silmät. Säpsähdin ja hakeuduin vaistomaisesti kauemmas Hilehuurteen kasvoista.
”No en enää”, nau’uin silmiäni räpytellen samalla, kun kampesin itseni pystyyn. Hilehuurre istui edelleen vuoteeni vierellä ja silmäili minua.
”Partio alkaa pian”, kolli ilmoitti, tekemättä elettäkään poistumisen merkiksi. Suustani pakeni tahaton huokaisu, joka sai Hilehuurteen siristämään vaaleita silmiään.
”Olisitko halunnut nukkua partion ohi?” hopeinen soturi kysyi. Pudistelin pahoitellen päätäni.
”Ei, en olisi. Voisitko nyt mennä, niin saan siistittyä itseni ennen partiota”, pyysin rauhallisella äänellä. Hilehuurre näytti harkitsevan hetken, jonka jälkeen hän nousi ylös ja poistui sotureiden pesästä. Ennen kuin hän astui ulos pesästä, hän kuitenkin kääntyi vielä minun suuntaani ja pysähtyi. Katseemme kohtasi hetkeksi ja Hilehuurre näytti siltä kuin olisi halunnut sanoa jotakin. Parin silmänräpäyksen ajan vain tuijotimme toisiamme, mutta sitten Hilehuurre käänsi päänsä pois sanaakaan sanomatta ja pujahti ulos pesästä. Jäin hämilläni paikoilleni, välini Hilehuurteeseen olivat vähintäänkin hämmentävät. Ravistelin päätäni ja aloin sukimaan turkkiani, joka oli nokosten jäljiltä sotkeutunut. Lyhyet karvat sojottivat sinne tänne, enkä halunnut näyttäytyä pesän ulkopuolella tämän näköisenä.
Kun olin pikaisesti saanut turkkini ojennukseen, poistuin pesästä leirin pääaukiolle. Taivas oli alkanut hiljalleen hämärtymään, auringonlaskun hetki oli käsillä. Suuntasin oitis leirin uloskäynnille, jossa Hilehuurre ja Laventelitaivas jo odottelivat. Tervehdin kaksikkoa päätä nyökäyttämällä, jonka jälkeen istahdin heidän eteensä ja jäimme yhdessä odottamaan loppuja partion jäseniä.
Kun kaikki olivat koolla, lähdimme ulos leiristä.
”Saalistamme tänään Koivumetsässä”, ilmoitin, kun olimme kaikki päässeet leirin ulkopuolelle. Kun leirin korkeat muurit eivät enää suojanneet meitä, puiden väleissä kiemurteleva puhuri pääsi kimppuumme vaivatta. Lähdimme kulkemaan kohti jokea, jonka yli päästyämme pääsisimme pian Koivumetsään.
Koivumetsään päästyämme jaoin partion jäsenet pareihin. Olin määrännyt Hilehuurteen omaksi parikseni, jota kaduin välittömästi päätöksen tehtyäni. Soturin läsnäolo häiritsi keskittymistäni ja lisäksi hän jutteli aina aivan liikaa.
”No, joko mennään?” harmaa kolli kysyi, kun kaksi muuta paria olivat jo lähteneet matkoihinsa. Nyökkäsin.
”Seuraa minua”, käskin ja lähdin johdattamaan kollia perässäni syvemmälle metsään.
//Hile?
