Pohjaharha
Kirjoittaja: Elandra
Neljä kuuta oli vierähtänyt silmänräpäyksessä. Viherlehti oli vaihtunut lehtisateeseen ja lehtisade lehtikatoon. Joitain päiviä aiemmin Eloklaanin maille oli laskeutunut ensilumi. Valkea lumipeite oli pysynyt maassa vain puoli päivää, mutta se oli saanut monet hermostumaan.
Lehtikato oli aina vaikeaa aikaa klaanille. Mieleeni palautuivat muistot viime lehtikadosta, jolloin viheryskäepidemia oli jyllännyt Eloklaanissa. Olin ollut silloin vasta pentu, kun viheryskä oli tarttunut minuunkin. Se oli ollut vähällä tappaa minut, mutta Liljatuulen ja Leimusilmän ansiosta selvisin. Rukoilin hiljaa mielessäni Tähtiklaania, että he säästäisivät Eloklaanin tänä vuonna viheryskältä.
Säpsähdin kuullessani Mesitähden kutsun saapua klaanikokoukseen. En ollut huomannut päällikön kavunneen Litteäkiven päälle.
Nousin ylös ja siirryin oppilaiden pesän edustalta lähemmäs Litteäkiveä. Myös muut eloklaanilaiset saapuivat pääaukiolle kuuntelemaan päällikön asiaa.
”Olemme kokoontuneet nimittämään yhden ahkeran oppilaan soturiksi”, ne sanat sanottuaan, tiesin heti mistä oli kysymys. Hiilihammas oli arvioinut taitojani neljäsosakuu sitten, ja siitä saakka olin odottanut, että Mesitähti antaisi minulle soturinimeni. Katseeni liukui päälliköstä Hiilihampaaseen, joka istui lähellä pentutarhaa Korppisiiven vierellä. Tabbykuvioinen kolli kohtasi katseeni ja hymyili minulle.
”Pohjatassu, tulisitko luokseni”, sirorakenteinen päällikkö pyysi tehden minulle tilaa. Puikkelehdin kissajoukon takaa leirin keskustaan, jossa Litteäkivi sijaitsi. Loikkasin pienellä hypyllä kylmän kiven päälle, aivan Mesitähden eteen. Ennen kuin päällikkö aloitti seremonian, minun oli pakko etsiä isäni. Halusin hänen näkevän tämän. Katseeni kiersi pääaukiolla olevissa kissoissa, etsien isäni valkeaa turkkia. Kolli istui melko etäällä muista eloklaanilaisista, katse kohdistettuna minuun.
”Minä Mesitähti, Eloklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Pohjatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?” Mesitähden puhuessa, käänsin kohteliaasti katseeni häneen.
”Lupaan”, vastasin niin kovalla äänellä, että kaikki varmasti kuulivat sen. En halunnut, että kukaan koskaan epäilisi minun uskollisuuttani Eloklaania kohtaan. Olin päättänyt ajat sitten, että minusta tulisi kuuliain soturi, jota koskaan oli nähty. En koskaan rikkoisi mitään klaanien lakeja.
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Pohjatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Pohjaharhana. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi, ja hyväksymme sinut Eloklaanin täydeksi soturiksi”, valkoturkkinen päällikkö lausui loppuun sanat, jotka hän sanoi jokaisessa soturin seremoniassa.
Kokous päättyi, kun klaani hurrasi uutta nimeäni, jota tulisin kantamaan lopun ikääni. Loikkasin Mesitähden edellä alas Litteäkiveltä. Eloklaanilaiset kiiruhtivat luokseni onnittelemaan minua soturiudesta. Myös ne kissat, joita en niin hyvin tuntenut, onnittelivat minua edes ohimennen. Tämä oli varmasti tähänastisen elämäni paras päivä. En ollut enää kenenkään holhottava, vaan ihan itsenäinen soturi.
//Kuka tahansa saa halutessaan jatkaa
// 385 sanaa
