Pohjapentu
Kirjoittaja: Elandra
Kuuntelin Hiilihampaan tarinaa keskittyneenä. Rakastin kuunnella tarinoita menneistä ajoista ja kaikesta, mitä vanhemmat kissat olivat kokeneet. Niistä voisi olla hyötyä tulevaisuudessa. Tahdoin tietää mahdollisimman paljon, jotta voisin olla mahdollisimman hyvä soturi. Tahdoin olla kuten Hiilihammas; kouluttaa mahdollisimman monta oppilasta ja olla klaanille hyödyksi. Olin kaiken sen velkaa Eloklaanille. Halusin kiittää klaania ja etenkin parantajia siitä, että olin yhä elossa. Ilman heitä olisin varmasti kuollut.
Huomasin Hiilihampaan vilkuilevan Korppisiiven suuntaan. Naaras nukkui sikeästi omalla sammalvuoteellaan. Tabbykuvioisen kollin ilme oli muuttunut synkäksi. Hän oli varmasti huolissaan kumppanistaan.
Päivät parantajan pesällä menivät hitaasti. Keskustelin lähinnä Hiilihampaan ja muiden sotureiden kanssa soturiudesta, viheryskästä ja menneistä ajoista. Kaipasin kovasti isääni. Olin nähnyt hänet eräänä päivänä leirin pääaukiolla, muttei hän ollut huomannut minua.
”Jännittääkö sinua?” Hiilihammas kysyi tönäisten minua hellästi. Nostin katseeni soturiin.
”Ei”, valehtelin, vaikka oikeasti tunsin perhosten lepattavan vatsassani. Liljatuuli oli luvannut tehdä meille lopputarkastuksen, jonka jälkeen voisimme päästä takaisin normaaliin elämään, mikäli kaikki olisi kunnossa.
”Millainen olosi on nyt?” Liljatuuli kysyi tarkastaessaan minua.
”Tosi hyvä. Aivan normaali, kuten ennen sairastumista”, kerroin valehtelematta. Parantaja nyökytteli päätään ja vilkaisi Leimutassun suuntaan. Mustavalkea parantajaoppilas teki parhaillaan tarkastusta Hiilihampaalle. Liljatuuli kokeili kuonoani ja tutki minua tavoilla, joita en osannut ymmärtää. Sitten tumma parantajakissa nosti päänsä ylös ja väläytti minulle väsyneen, mutta aidosti onnellisen hymyn.
”Onnea, olet nyt virallisesti selviytynyt viheryskästä. Voit palata takaisin pentutarhalle vaikka heti”, Liljatuuli naukaisi ystävällisellä äänellään. Olin innoissani. Pääsisin pitkästä aikaa elämään normaalia pennun elämää ja tapaamaan isäni!
”Kiitos! Kiitos todella paljon teille molemmille”, kiitin sekä Liljatuulta että hänen oppilastaan vakava ilme kasvoillani. Leimutassu vilkaisi minuun ja väläytti minulle lämpimän hymyn.
Sitten minä käännyin ja kävelin ulos pesästä. Noin vain, ilman että kukaan esteli minua. Pesän ulkopuolella minut vastaanotti kylmä ilma. Päivä oli vaihtunut iltaan, ja tähdet tuikkivat taivaalla.
”Kiitos, Tähtiklaani”, kuiskasin hiljaa ja suljin silmäni. Hento tuulenvire kävi leirin halki ja takertui turkkiini. Olin varma, että Tähtiklaani oli kuullut kiitokseni.
”Pohjapentu!” tuttu huudahdus kantautui korviini, kun Väärävarjo kiiruhti luokseni. Siellä täällä hangessa risteili kissojen tekemiä polkuja pesältä pesälle.
”Isä!” vastasin valkean kollin huudahdukseen, kun tuo saavutti minut. Kolli veti minut vasten itseään ja kehräsi vaimeasti.
”Olen niin kiitollinen, että olet kunnossa. Olin niin huolissani. Miten sinä voit?” en ollut koskaan nähnyt isää sellaisena. Hän katsoi minua silmiin ja näytti kaikin tavoin huojentuneelta ja onnelliselta. Soturin kasvoilla oli onnellinen hymy.
”Hyvin. Minäkin ikävöin sinua”, lausahdin kohdaten isäni vaalean meripihkaisten silmien katseen, ”Tähtiklaani pelasti minut.”
Väärävarjo hätkähti yllättyneenä, mutta nyökkäsi.
”Se on hyvä”, kolli sanoi, mutten ymmärtänyt hänen reaktiotaan. Kuulin askeleita takaani, ja käännyin kohti Hiilihammasta. Kolli astui ulos parantajan pesältä.
”Tässä on Hiilihammas. Hän oli seuranani koko ajan, kun olin sairas”, esittelin kollin isälleni, vaikka hän varmasti tiesi jo jokaisen eloklaanilaissoturin nimen. Väärävarjo otti askeleen kohti tabbykuvioista soturia.
”Kiitos”, hän lausui kohteliaasti. Hiilihammas nyökkäsi.
”Isä! Leimutassu kertoi, että pentutarhalla on uusia pentuja! Lähdetäänkö tapaamaan heitä? Tahdotko sinäkin tulla, Hiilihammas?” käänsin katseeni tummanruskeaan soturiin. Olin innoissani siitä, että pentutarhalle oli tullut lisää pentuja. He tosin olivat minua viisi kuuta nuorempia, eli tuskin saisin heistä leikkikavereita hetkeen. No, ainakin pääsisin tutustumaan tähän Taivaslauluun, joka oli pentujen emo. Kenties hänellä olisi mukavia tarinoita kerrottavanaan. Minä tahdoin tuntea jokaisen klaanitoverini, olivathan he sentään perhettäni.
//Hiili?
// 517 sanaa
