Pohjatassu
Kirjoittaja: Elandra
”Hyvä, juuri noin. Muista pitää katse koko ajan silmissäni, jotta voit ennakoida liikkeitäni paremmin”, Hiilihammas opasti, kun asetuin matalaksi valmiina hyökkäämään mestarini kimppuun. Olimme harjoitelleet paljon, eikä soturinimitykseni olisi enää kaukana. Hiilihampaan mukaan tarvitsin enää vain pientä hiomista ennen kuin olisin valmis ansaitsemaan soturinimeni.
Jännitin lihaksiani ja ponkaisin itseni juoksuun kohti tabbykuvioista soturia. Hiilihammas pudottautui matalammaksi ja katsoi minua syvälle meripihkaisiin silmiini. Kun etäisyyttä oli vähän jäljellä, kolli loikkasi sivuun pois tieltäni. Nopeasti vaihdoin suuntaa kollin perään, mutta tämä jatkoi väistelyä. Jahti kesti muutaman väistön verran, kunnes viimein olin Hiilihammasta nopeampi. Loikkasin itseäni suuremman kissan kimppuun empimättä. Tuon tasapaino petti, ja rojahdimme aluskasvillisuuden sekaan.
Hiilihammas ei jättänyt harjoitusta siihen, vaan jatkoi kamppailua kanssani. Jakelin tämän kasvoille pehmeitä iskuja kynsiä käyttämättä, ja Hiilihammas reagoi kuin ne olisivat olleet oikeita. Asetuin kollin päälle niin, että painoin toisella etukäpälälläni tämän poskea ja toinen lepäsi kissan rinnan päällä. Varmistin, ettei Hiilihammas päässyt jaloillaan potkaisemaan minua kauemmaksi.
”Se oli siinä, sinä voitit”, kolli sanoi. Nousin rauhallisesti pois kissan päältä ja päästin hänet nousemaan. Hiilihammas hymyili lämpimästi, mutta minä katsoin mestariani vakava ilme kasvoillani kuten aina.
”Eiköhän tässä ollut tarpeeksi taistelemista tälle päivää. Tahdotko käydä vielä uimassa ennen kuin palaamme leiriin?” tabbykuvioinen kissa kysyi kammetessaan itsensä pystyyn. Soturi ravisteli turkkiinsa takertuneita varpuja ja näykki niitä irti hampaillaan.
”Jos se vain sopii sinulle”, vastasin nyökytellen. Ei minulla muutakaan olisi loppupäivälle. Vaikka olinkin asunut koko ikäni Eloklaanissa, ei minulla liiemmin ollut ystäviä. Minä nautin lähinnä Hiilihampaan ja isäni seurasta. Heidän kanssaan opin paljon asioita, joita soturi tarvitsi elämässään.
Kun Hiilihammas oli saanut turkkinsa siistiksi, tämä viittoi minut perässään kohti jokea. Kävelimme metsänrajan yli ja jatkoimme matkaa joen vartta pitkin nummimaiseman ympäröiminä. Sininen taivas oli pilvetön, ja hento lämmin tuuli kävi nummilla. Se toi mukanaan joitakin eläinten tuoksuja, mutta sivuutin ne. Juuri nyt ei ollut saalistuksen aika.
”Miten sinun ja Korppisiiven pennut voivat?” esitin kysymyksen mestarilleni, joka kulki edelläni kohti harjoituspaikkaa. Mehiläispentu, Ampiaispentu ja Kimalaispentu olivat muutaman kuun ikäisiä. Olin käynyt muutaman kerran tervehtimässä heitä pentutarhalla, mutta sen tarkempi tutustuminen oli jäänyt tekemättä. Aina välillä kysyin Hiilihampaalta tämän jälkeläisten kuulumisia, sillä koin sen kuuluvan hyviin tapoihin. Pennut vaikuttivat olevan tärkeitä Hiilihampaalle, ja olihan hän sentään minun ystäväni. Ystävät puhuivat monista asioista, kuten esimerkiksi toisen pennuista.
//Hiili?
// 366 sanaa
